Susijengin päävalmentaja kertoi – Suomen otteluissa on näkynyt uusi ilmiö
Susijengi aloittaa heinäkuun MM-karsintaikkunansa reilun kahden viikon päästä perjantaina ottelulla Unkaria vastaan.
Unkari-pelin jälkeen Suomi kohtaa vielä Ranskan. Joukkue valmistautuu parhaillaan tuleviin koitoksiin Helsingissä.
Susijengi harjoitteli tiistaina Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallissa perinteisten Open Gym -harjoitusten merkeissä.
Suomen päävalmentaja Lassi Tuovi avasi ajatuksiaan ennen keskikesän karsintarypistystä Susijengin mediatilaisuudessa harjoitusten jälkeen.
– Tavoite on voittaa Unkari, koska silloin pelataan Ranskaa vastaan lohkovoitosta. Lyhyellä aikavälillä halutaan kerätä mahdollisimman monta voittoa jatkokarsintoihin ja päättää tämä ensimmäinen vaihe mahdollisimman vahvasti. Sen jälkeen katsotaan ensi talveen ja siihen, että taistellaan MM-kisapaikasta.
Susijengillä on mahdollisuus selviytyä jatkokarsintojen kautta toisiin perättäisiin MM-kisoihin. Viime kesän EM-kisat loivat lisää uskoa tavoitteen saavuttamiseen.
– Joukkue on aika lailla sama kuin viime kesänä. Meidän tehtävämme on varmistaa, että joukkueen tarina jatkuu. Jos aletaan miettiä liikaa unelmia, tehdään asioista vain itsellemme hankalampia. Hoidetaan ensin nämä ottelut, niin seuraavat tavoitteet ovat sen jälkeen helpompia, Tuovi sanoi.

Kesäkuun Open Gym -harjoituksiin osallistui tiistainakin monipuolinen joukko pelaajia Susijengin eturivin tähdistä tulevaisuuden nimiin.
– Osa valmistautuu nousemaan Susijengiin ja osa ensi viikon peleihin. Monelle tämä on hyvä paikka mitata omaa tasoaan ja nähdä, mitä Susijengiin nouseminen vaatii, Tuovi kommentoi.
Harjoitusleirillä riittää vielä hiottavaa.
– Meidän tavaramerkkimme eli tietynlainen vapaus on yksi niistä asioista, joka täytyy saada ensi viikon aikana kuntoon. Sen jälkeen päästään taas nauttimaan pelaamisesta hienon kotiyleisön edessä Helsingissä.
”Olen aistinut rokkikeikoilta tuttua tunnelmaa”
Susijengi pelaa MM-karsintaikkunan ensimmäisen ottelunsa heinäkuun alussa loppuunmyydyllä Veikkaus Areenalla. Suomen edelliset kotiottelut pelattiin alkukeväällä, ja myös esimerkiksi Belgiaa vastaan pelattu ottelu myytiin loppuun.
Yleisömäärät ja suomalaisen koripallon buumi kertovat Susijengin ympärillä olevasta nosteesta, jonka myös Tuovi on huomannut.
– Oli poikkeuksellista päästä pelaamaan seurajoukkuekauden keskellä loppuunmyydyille areenoille. Henkilökohtaisesti olen huomannut, että yleisön käyttäytyminen otteluissa on muuttunut. Susijengin pelit ovat olleet aiemminkin loppuunmyytyjä, mutta nyt ne ihmiset, jotka pääsevät paikalle, kokevat olevansa jopa etuoikeutettuja. Olen aistinut sellaista rokkikeikoilta tuttua tunnelmaa. Ollaan innoissaan ja ylpeitä siitä, että päästään katsomaan Susijengin peliä. Varmasti myös joukkue nauttii siitä.
Suomi kohtaa Unkarin MM-karsintalohkon toiseksi viimeisessä ottelussa 3. heinäkuuta Veikkaus Areenalla.
Väinö Helenius
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”