NBA:n sisäpiiritoimittaja Shams Charania uutisoi, että Atlanta Hawks on hankkinut Luguentz Dortin treidissä. Lopulta treidi oli kolmen joukkueen välinen, ja vuoden 2024 varaustilaisuuden ykkösvaraus Zaccharie Risacher treidattiin Dallas Mavericksiin.

Vasta 21-vuotiaan pelaajan piti olla tuleva tähti, mutta ura ei ole lähtenyt toivotulla tavalla nousuun, eikä tällä hetkellä näytä siltä, että suunta muuttuisi jatkossakaan. Käydään hieman läpi, miksi Risacher epäonnistui ensimmäisten kahden vuoden aikana ja miksi hän tulee todennäköisesti olemaan maksimissaan korkean tason roolipelaaja.

NBA käytetään usein myös termiä ”bust”, kun korkean varauksen pelaaja ei täytä häneen kohdistuneita odotuksia. Risacherin kohdalla tämä on valitettavasti tällä hetkellä todellinen keskustelunaihe.

Vuoden 2024 varaustilaisuus oli yksi lähivuosien heikoimmista. Selvää ykkösvarausta ei ollut, eikä absoluuttisen supertähden potentiaalia oikeastaan näkynyt paperilla. Kyseisestä varaustilaisuudesta suurimmaksi tähdeksi on noussut San Antonio Spursin Stephon Castle.

Sen lisäksi Washington Wizardsin Alex Sarr ja Portland Trail Blazersin Donovan Clingan ovat osoittaneet tähtipotentiaalia. Vielä viimeisenä Chicago Bullsin 11. varaus Matas Buzelis on ollut vakuuttava, mutta muuten varaustilaisuus on ollut hieman pettymys.

Zaccharie Risacher ykkösvarauksena ei herättänyt valtavasti katseita. Heikossa varaustilaisuudessa Risacher omasi kuitenkin modernin laiturin ominaisuudet. Espanjassa syntynyt, mutta Ranskan maajoukkuetta edustava 203-senttinen Risacher on ulottuva, hyvä heittäjä ja hänen puolustuspään työkalunsa ovat kunnossa.

Kahden ensimmäisen NBA-kauden aikana Atlanta Hawksissa tilastot ovat kuitenkin jääneet vaatimattomiksi, vaikka vastuuta ja peliaikaa on tullut. Ensimmäisellä kaudellaan hän teki keskimäärin 12,6 pistettä, 3,6 levypalloa ja 1,2 syöttöä ottelua kohden. Toisella kaudella tilastot putosivat 9,3 pisteeseen, 3,8 levypalloon ja 1,1 syöttöön.

Risacherin ongelmat ovat silti selvästi näkyvissä. Pallonkäsittely ei ole riittävällä tasolla, 1 vastaan 1 -tilanteissa hyökkääminen jää usein vaisuksi ja välillä tuntuu jopa siltä, ettei ranskalainen halua palloa käteensä. Hän piiloutuu kulmaan ja odottaa catch and shoot -kolmosia. Se ei ole aivan sellainen asenne, jota ykkösvaraukselta odotetaan.

Myös Ranskan maajoukkueessa rooli on jäänyt aika vaatimattomaksi. Tilastot ovat olleet aika samanlaisia, kuin NBA:ssa ja samanlainen piiloutuminen kulmaan on ollut teemana liian usein.

Risacherin yksi parhaiten muistetuista sitaateista on myös jäänyt NBA-maailmaan elämään:

– Ranskassa pelatessani olin superatleettinen. Täällä olen vain perusjätkä, totesi Risacher vuonna 2024.

Kyseistä sitaattia on käytetty ivallisesti useaan otteeseen Instagramissa ja X-palvelussa silloin, kun jokin pelaaja ei ole vastannut odotuksia otteluissa. On kuitenkin pakko todeta, että mentaliteettia on korjattava välittömästi, jos Risacher haluaa rakentaa pitkän uran NBA:ssa.

Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen.

Underdog

@Underdog
The Dallas Mavericks now have 3 No.1 picks

Kyrie Irving (2011)
Zaccharie Risacher (2024)
Cooper Flagg (2025)

Risacher saa nyt uuden alun Cooper Flaggin ja Kyrie Irvingin rinnalla Dallas Mavericksissa.

Dallas Mavericksin tilanne on mielenkiintoinen. Irving tuo joukkueeseen voittamisen kulttuuria, mutta joukkue ei ole vielä kilpailukykyinen mestaruustaisteluun. Flagg tulee olemaan yksi liigan kovimmista supertähdistä tulevaisuudessa, ja joukkue on täynnä laadukkaita roolipelaajia. Mestaruustaistelu on kuitenkin vielä parin vuoden päässä.

Samaan aikaan Mavericks antoi potkut päävalmentaja Jason Kiddille ja palkkasi Michiganin yliopiston päävalmentaja Dusty Mayn. Michiganin laatuluotsi nappasi heti omasta yliopistostaan varaustilaisuuden 9. varauksella Morez Johnsonin, joka oli hieman yllättävä valinta.

May voi löytää vielä Risacherin piilossa olevan potentiaalin, ja paperilla Risacher sopii joukkueeseen hyvin. Hänen ei tarvitse olla pallollisena äärimmäisen dominoiva, mutta saadessaan mahdollisuuksia hänen täytyy osata ja uskaltaa käyttää ne hyväkseen.

Jos Risacherin ura jatkuu nykyisellä tavalla, voidaan hänen kohdallaan alkaa puhua ”bust”-termistä. Viime vuosien ykkösvarauksista esimerkiksi vuoden 2017 varaustilaisuuden Markelle Fultzista on käytetty kyseistä termiä, mutta Fultzin kohdalla loukkaantumiset estivät tien kohti tähteyttä.

Sen sijaan vuoden 2013 varaustilaisuuden ykkösvaraus Anthony Bennett on pelaaja, joka viimeksi epäonnistui todella pahasti ykkösvarauksen asemassa. Bennett oli suorastaan surkea NBA:ssa ja vietti liigassa vain neljä kautta.

Risacher ei ehkä koskaan tule olemaan aivan saman tason ”bust” kuin Bennett, mutta hän on tällä hetkellä lähin esimerkki siitä, kuinka heikosti ykkösvaraus on suoriutunut ensimmäisten kahden NBA-kautensa aikana verrattuna muihin lähivuosien ykkösvarauksiin.

Jää nähtäväksi, saako ranskalaislupaus uraansa uutta virtaa Dallas Mavericksissa.

Eetu Hellsten

LUE MYÖS: