KTP-Basketin uusin hankinta tuo nopeutta ja skorausvoimaa
KTP-Basket on vahvistanut takakenttäänsä yhdysvaltalaisella AJ Whitella. Seura julkaisi hankinnan 4. elokuuta. 178-senttinen takamies pelasi koko yliopistouransa NCAA Division II -tasolla North Georgian yliopistossa.
Samasta yliopistossa on pelannut myös viime kauden Korisliigan parhaaksi ulkomaalaispelaajaksi valittu Frank Champion.
White viimeisteli viime kaudella 19,8 pistettä, keräsi 2,7 levypalloa ja jakoi 3,4 syöttöä ottelua kohden. Hänet valittiin urallaan kolmesti Peach Belt -konferenssin tähdistöviisikkoon, ja kaudella 2023–24 hän juhli konferenssin mestaruutta.
Nopea ja hyvin heittävä White tuo KTP:lle lisää vaarallisuutta takakentälle. Vaikka North Georgia ei kuulu NCAA:n tunnetuimpiin koripallo-ohjelmiin, White on osoittanut tasaisesti olevansa voittava ja tehokas pelaaja. Hän vaikuttaa hyvältä palalta kotkalaisjoukkueen keskeneräiseen kokoonpanoon.
Aiemmin KTP tiedotti hankkineensa Mason Gillisin, jonka yliopistoura oli poikkeuksellisen meritoitunut. Seuran hallituksen jäsen Teemu Loikkanen kertoi Kymen Sanomille, että joukkue etsii ulkomaalaisvahvistuksiksi vielä 4-5 paikan pelaajaa, sekä urheilullista yleismiestä.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu