Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
Elias Valtonen jatkaa uraansa Espanjassa.
Valtonen on solminut sopimuksen Valencian kanssa. Susijengin konkari on pelannut jo ennestään viisi kautta Espanjassa, mutta tämä on merkittävä harppaus uralla eteenpäin.
– Käytyjen keskustelun perusteella Valencia on seurannut minua jo pidemmän aikaa ja kaavaillut minut yhtenä vaihtoehdoistaan kolmospaikalle. Kirjoitin sopimuksen ihan tuoreeltaan tänään keskiviikkoiltana ja fiilikset ovat tietenkin innostuneet ja hienot, Valtonen myhäili Basketille.
Mikael Jantusen, Olivier Nkamhouan ja Valtosen kunkin pelatessa nyt Espanjan suurseuroissa, maan pääsarjan tv-oikeuksien arvo noussee kohisten. Oikeuksien haltija Elisa Viihde Sport näyttää yksi-kaksi ottelua per kierros.
Valencia kuuluu Euroopan kuumimpiin joukkueisiin. Viime kaudella seura ylsi yllättäen Euroliigan neljän parhaan joukkoon sekä voitti Espanjan mestaruuden.
Valtosen sopimus on yksivuotinen.
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä