Tapiolan Honkaan saapuu NCAA:n huippuyliopistoissa pelannut vahvistus
Tapiolan Honka tiedotti tällä viikolla toisesta ulkomaalaisvahvistuksestaan. Jos ensimmäisen hankinnan, Lucas Taylorin, yliopistoa Syracusea voidaan kuvailla huipputason koripallokouluksi, on toisen hankinnan yliopisto vielä parempi. Honkaan saapuu Terrance Williams II, joka vietti neljä vuotta erittäin arvostetussa Michiganissa.
Williams II on monipuolinen, 201-senttinen sentteri/laituri, ja kuten todettu, hän pelasi neljä vuotta Michigan Wolverinesin riveissä. Sen lisäksi hän vaihtoi kahdeksi vuodeksi vielä USC Trojansin yliopistoon, joka on niin ikään erittäin laadukas koulu.
Edelliskaudella, vaikkei Williams II pelannut enää Michiganin riveissä, yliopisto oli sijoitettu ensimmäiseksi NCAA-rankingissa, ja joukkue voitti yliopistokoripallon kovimman turnauksen eli March Madnessin. Michigan ja USC ovat vuodesta toiseen kovia luita yliopistokoripallossa.
Williams II viimeisteli kaudella 2023–24 Michiganissa 12,3 pistettä, 4,3 levypalloa sekä 1,5 syöttöä ottelua kohden. Sen jälkeen hän vietti kaksi kautta Trojansin riveissä, jossa hän tehtaili ensimmäisellä kaudellaan 10,5 pistettä ja 4,7 levypalloa ottelua kohden. Viimeinen kausi kului pienillä minuuteilla, sillä miestä vaivasi rannevamma.
Williams II vaikuttaa paperilla todella kovalta vahvistukselta Korisliigaan. Hän kykenee pelaamaan sekä sentterin tontilla että laidassa. Hän tulee varmasti olemaan aikamoinen työmyyrä kentällä, ja tämä onkin hänen ensimmäinen kautensa ulkomailla.
Näin Williams II kuvailee itseään Hongan tiedotteessa.
– Kentällä voitte odottaa minulta kovaa työntekoa, jatkuvaa kilpailun halua sekä intensiteettiä molemmissa päissä kenttää joka kerran kun astun peliparketille. Uskon voivani auttaa joukkuetta tavoitteiden saavuttamisessa olemalla monipuolinen ratkaisija hyökkäyksissä.
LUE MYÖS:
- Miikka Muurinen ei saa vieläkään pelata – tämä on suomalaislupauksen tilanne
- Täällä taas – huipputason skoraaja Deshon Taylor palaa Korisliigaan
- Gettomasa paljasti Ylelle – näin Lauri Markkanen reagoi sopimusuutiseen
- NBA-lupaus Derik Queen sai fanilta kritiikkiä – heitti huvittavan vastauksen
- Entinen Korisliiga-MVP jatkaa Euroopan kiertelyä – Severi Kaukiainen Belgiaan
- Näkökulma: Gettomasa Kipinä Basketiin – oikeita minuutteja liigassa vai pelkkä promotemppu?
- Kipinä Basketilta vuosisadan yllättävin sopimus – suomalainen rap-ikoni Gettomasa liittyy joukkueeseen
- Lähde: Sacramento Kingsille tarjottiin tähtipelaajaa – ei halunnut sitoutua
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista