Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
Loimaa Bisons on tuonut paljon tuttuja vahvistuksia jälleen Suomeen ja valmentaja on myös vaihdettu. Kolme neljästä vahvistuksesta ovat todistaneet jo olevansa hyviä tähän sarjaan, joten Bisons sijoittuu SuomiKoriksen kausiennakossa keskikastiin.
Viime kausi
Bisons sijoittui viime kaudella 9. sijalle sarjataulukossa. Joukkueen tavoite oli varmasti pudotuspelit, mutta Tampereen Pyrintö vei pudotuspelipaikan nenän edestä. Bisons hävisi vuoden vaihteessa liikaa otteluita, joten sijoitus jäi odotettua alhaisemmaksi. Nyt kuitenkin talo on niin sanotusti siivottu ja useita uusia nimiä on joukkueessa.
Joukkueen viime kauden päävalmentaja Konsta Mastomäki on sittemmin siirtynyt vielä isompiin parrasvaloihin Karhu Basketin päävalmentajaksi. Myöskin yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista Tevaun Kokko pelailee alkavalla kaudella jossain muualla.
Joukkue
Bisons on rakentanut alkavaa kautta varten tasaisen joukkueen, josta löytyy jokaiselle pelipaikalle laatua. Heidän kohdallaan pieniä huolenaiheita herättävät ulkomaalaisvahvistusten historia loukkaantumisista sekä leveys sentteriosastolla. He lähtevät kauteen vain yhden sentterin voimin, kun taas takamiesosastolla on jopa liikaa pelaajia, keille pitäisi antaa minuutteja.
Takamiehet
Deshon Taylor, 188 cm
Kolmas joukkue Korisliigaurallaan jo tutulle takamiehelle. Taylorilta löytyy myös kokemusta ympäri Eurooppaa ja hän on ennen kaikkea kilpailuhenkinen skoraaja. Taylor tykitti kaudella 2022-23 hurjat 27.0 pistettä ottelua kohden Kouvolan Kouvojen paidassa, mutta samoihin lukemiin hän tuskin yltää, jos Bisons haluaa pelata voittavaa koripalloa.
Taylor on parhaimmillaan pallo kädessä ja siten, että hän saa pyörittää peliä. Puolustuspäässä hän on mainio riistäjä, mutta muuten puolustus on välillä hieman ontuvaa. Tästä sarjasta ei löydy montaa nimeä, joille pallo kannattaa mieluummin pelata ratkaisuhetkillä kuin Deshon Taylorille.
A.J. Harris, 175 cm
Todella kyseenalainen hankinta ja ainoa Bisonsin vahvistuksista, joka ei ole Suomessa aiemmin pelannut. Lyhyt takamies on vikkelä ja osaa heittää hyvin keskimatkalta. Kokemusta löytyy Norjan pääsarjasta ja eri yliopistoista.
Hänen tilanteessaan kysymysmerkkejä herättää nimenomaan se, että Harrisilla oli kahden vuoden pelikielto koripallosta. Loimaalla kuitenkin luotetaan siihen, että ruosteet saadaan pois kauden aikana ja hänestä kehkeytyy kelpo vahvistus.
Fiifi Aidoo, 190 cm
Koripallopiireissä käytetty sana kuvastaa Aidoon otteita hyvin: rakkikoira. Liigan yksi parhaista kaaripuolustajista ja yleisesti pidetty hahmo pukukopissa. Aidoo pystyy haastamaan itsekin korille ja viimeistelee riittävän hyvällä prosentilla korin läheisyydestä. Viime kaudella Aidoo heitti uransa parhaat prosentit kaaren takaa (40 %) ja Loimaalla toivotaan, että nämä otteet jatkuvat.
Ville Karhu, 183 cm
Ensimmäisessä Suomen Cup -ottelussa Karhu täräytti 19 pistettä ja johdatti Bisonsin viiden pisteen voittoon Tampereen Pyrinnöstä. Potentiaalia on aina ollut ja nyt Karhulla on mahdollisuus kukoistaa. Viime kaudella Karhu pelasi kuusi minuuttia ottelua kohden ja siihen voidaan odottaa pientä nousua.
Niko Mykrä, 190 cm
Mykrä seurasi päävalmentajaansa Kotkasta Loimaalle ja tulee olemaan rotaatiossa mukana. Hänen kohdallaan on vähän sama kuin Karhulla: potentiaalia on aina ollut ja nyt on aika lunastaa se. Mykrä on hyvä 1 v 1 -pelaaja ja työkalupakista löytyy kaikenlaisia liikkeitä viimeistelyyn korin läheisyydestä.
22-vuotiaan on kuitenkin otettava kehitysaskel puolustuspäässä ja yleisesti näytettävä, että sekin kenttäpää kiinnostaa.
Pepe Rämö, 185 cm
Vastuu jäi viime kaudella Korisliigassa hyvin vähäiseksi ja sen verran pelaajia löytyy takamiesosastolta, ettei muutosta vastuuseen ole tulossa.
Lucas Kalliomäki, 192 cm
Sama kohtalo kuin Rämöllä. Pelipaikka on täynnä pelaajia ja taitotaso ei vielä riitä.
Laiturit
Roydell Brown Jr., 198 cm
Päävalmentajalle hyvin tuttu mies usealta kaudelta Kotkasta. Brown Jr. pelasi yhden ottelun verran KTP-Basketin riveissä kaudella 2024-25 ennen loukkaantumista. Hän on viime kauden kuntouttanut jalkaansa ja palailee nyt Suomeen. Kausi on Brownille Suomessa viides ja ensimmäistä kertaa hän ei ole KTP:n paidassa.
Brown on erinomainen viimeistelijä, hyvä levypallopelaaja ja yleisesti laadukas vahvistus tähän sarjaan. Hänen kohdallaan heittokyky kaaren takaa on aina herättänyt kysymyksiä, mutta tästä joukkueesta löytyy riittävästi heittovoimaa, ettei Bisonsin peli Brownin kehnoon heittokykyyn kaadu.
Aapeli Alanen, 201 cm
Alanen oli lähes koko viime kauden loukkaantuneena. Hän on erinomainen kotimainen pelaaja, jonka arsenaalista löytyy vähän kaikkea: puolustuspään tekemistä, heittouhkaa ja taitavaa viimeistelyä korin läheisyydestä. Kaudella 2024-25 Alanen tehtaili 11.1 pistettä Bisonsin riveissä ja samanlaisiin tilastoihin hän varmasti pyrkii.
Onni Mäkynen, 200 cm
Mäkynen voi olla yksi tämän kauden läpimurtopelaajista, jos kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Viimeisen kahden kauden ajan pisteiden keskiarvot ovat pyörineet neljän paikkeilla, mutta heittoprosentit ovat jotain hurjaa.
Kaudella 2024-25 KTP:ssä 58.8 prosenttia kakkoset ja 60.9 prosenttia kolmoset, kun taas viime kaudella Bisonsissa 53.5 prosenttia kakkoset ja 48.8 prosenttia kolmoset. Palloa vain ilmaan useammin hänen kohdallaan.
Eemeli Hollo, 195 cm
Alkaa pikkuhiljaa olemaan Loimaan seuraikoni. Kaudesta 2017-18 asti Hollo on palloillut Loimaa Bisonsin riveissä. Häneltä tiedetään mitä saadaan: heittovoimaa. Pystyy levittämään kenttää ja kädet ovat aina valmiina ottamaan kolmosen.
Sentterit
Javion Ogunyemi, 206 cm
Erittäin kova hankinta Loimaalta. Ogunyemi on yksi sarjan parhaista senttereistä, joka on kiertänyt koripallokenttiä ympäri maailmaa. Korisliigan fanit muistavat hänet Lapuan Korikobrien sekä Uudenkaupungin Korihaiden riveistä. Korihaissa tilastot olivat 16.6 pistettä ja 8.5 levypalloa ottelua kohden.
Viime kausi kului Georgian pääsarjassa, jossa Ogunyemi tilastoi 10.6 pistettä sekä 6.1 levypalloa ottelua kohden. Todella vaarallinen pelaaja korin läheisyydestä eikä keskimatkalle kannata jättää tätä miestä auki. Joukkueen ainoa sentteri, joten peliminuutit tulevat olemaan korkeat.
Valmennus
- Päävalmentaja: Michael Pounds
Michael ”Homppa” Poundsille ensimmäinen pesti Korisliigassa päävalmentajana, jos ei lasketa lyhyttä stinttiä KTP:n peräsimessä kaudella 2023-24, kun Roope Mäkelä irtisanoutui päävalmentajan tehtävistään kesken kauden.
Homppa on toiminut KTP:ssä usean kauden ajan sekä apuvalmentajana edustusjoukkueessa, että nuoremmissa ikäluokissa päävalmentajana. Hän on ennen kaikkea pelaajalähtöinen valmentaja, joka osaa tuoda pukukopin yhteen. Entisenä Korisliigan vakionimenä Pounds myös sopeutuu päävalmentajan tehtäviin todennäköisesti varsin nopeasti.
Bisons tulee pelaamaan palloskriineihin orientoituvaa peliä, jossa Taylor ja Harris pääsevät näyttämään taitojaan läpi kauden. Puolustuspäässä Bisons ei myöskään anna periksi, mutta hyökkäyspää on todellisuudessa se, josta loimaalaisten kannattaa olla enemmän innoissaan: sen verran kovia aseita löytyy monelta pelipaikalta.
Seuraa tätä pelaajaa
Tästä joukkueesta seurantaan kannattaa ottaa Onni Mäkynen. Vastuuta on tulossa enemmän varsinkin, kun otetaan huomioon hänen kokonsa. Kaksimetrinen laituri tulee varmasti pelaamaan ajoittain myös sentterin tontilla, sillä joukkue omaa vain yhden sentterin.
Mäkynen osaa heittää erinomaisesti kaaren takaa ja nappaa irto- ja levypallot. Hänen kohdallaan puolustuksessa täytyy vielä hieman parantaa, mutta tulevaisuudessa Mäkynen tulee olemaan yksi Korisliigan parhaista roolipelaajista, jonka jokainen joukkue haluaa riveihinsä.
Isoimmat kysymysmerkit
Pari kysymysmerkkiä, jotka tulevat mieleen: ensimmäisenä ulkomaalaisvahvistusten kunto ja halukkuus jäädä joukkueeseen. Brown Jr. palailee loukkaantumiselta, Harris on ollut kahden vuoden pelikiellossa, Taylor tunnetusti saattaa lähteä kesken kauden isomman palkan perään ja Ogunyemilla on taustalla pientä loukkaantumista usean lähteen mukaan.
Vahvistukset ovat paperilla kovia ja näin ollen Bisonsille absoluuttinen voitto olisikin heidän pitäminen Suomessa koko kauden ja se, että he välttyisivät loukkaantumisilta. Toinen kysymysmerkki on tietysti uusi päävalmentaja. Vaikka Pounds on kokenut pelaaja ja valmennuskokemusta löytyy jo paljon, on siitä huolimatta mielenkiintoista nähdä miten hän saa tämän ryhmän pyörimään.
Vielä viimeisenä kysymysmerkkinä esille nousee sentterirotaatio. Tällä hetkellä Bisonsilla on vain yksi sentteri, Javion Ogunyemi, joukkueessaan. Laitureiden pitää olla valmiina taistelemaan levypalloista ja antamaan huiliminuutteja Ogunyemille pitkän kauden edetessä.
Arvio sijoituksesta
Sija: 7
Bisons on ehkä suurin ”What If” -joukkue tästä sarjasta. Laatua löytyy riittävästi kuuden parhaan joukkoon, mutta kysymysmerkkejä löytyy myöskin runsaasti.
Miten Michael Pounds sopeutuu päävalmentajan rooliin? Pysyvätkö vahvistukset kunnossa ja Suomessa koko kauden ajan? Miten Aapeli Alanen palailee loukkaantumiselta? Ottaako Ville Karhu tai Niko Mykrä riittävän suuren askeleen eteenpäin omassa pelissään?
Kysymyksiä on paljon, mutta Bisonsilla on potentiaalia olla erittäin kova joukkue. Heidän menestyksensä on paljolti myös Javion Ogunyemin käsissä. Kuten todettu jo useasti, hän on joukkueen ainoa sentteri.
Bisons ei missään nimessä pitäisi olla tällä joukkueella putoamistaistelussa. Heidät voi sijoittaa halutessaan sijan tai kaksi korkeammalle, mutta ylempänä olevilla joukkueilla ei ole näin suuria kysymysmerkkejä, joten tämä sijoitus tuntuu reilulta.
Eetu Hellsten
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- ESPN: NBA nopeuttaa prosessia laajennuksen suhteen – tämä on tilanne
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta
- Korisliigan nousijalle jälleen näkyvyyttä – Sabina Särkkä yllätti seuraajansa somessa
- Kataja Basket teki yllätyshankinnan – sopimus ei ole koko kauden mittainen
- Tapiolan Honkaan sittenkin neljäs vahvistus – viime kauden laituri teki yllätyspaluun
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja