Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
Kataja Basket sijoittuu SuomiKoriksen kausiennakossa kuuden parhaan joukkoon. Aivan samanlaista ylikylän jätkää ei löydy takamiehen tontilta tällä kaudella, mutta joukkuetta on rakennettu monipuolisesti sekä kotimaisten, että ulkomaalaisvahvistusten osalta.
Viime kausi
Viime kausi lähti Katajan osilta todella kummallisesti käyntiin. Joukkue voitti ensimmäisen ottelun, mutta sen jälkeen tuli älytön seitsemän pelin tappioputki. Joukkue reagoi tähän antamalla potkut Jayden Taylorille, joka siirtyi loppukaudeksi KTP-Basketiin sekä Jaquan Carlosille, joka siirtyi puolestaan Lapuan Korikobriin.
Tilalle tuotiin Yhdysvaltain U17- joukkueessa MM-kisat vuonna 2019 voittanut De’Vion Harmon sekä kertaalleen Katajassa käynyt Rahlir Hollis-Jefferson. Kokenut Hollis-Jefferson oli täytepelaaja ryhmään, mutta Harmon oli jotain aivan muuta.
Harmon tehtaili Korisliigassa hurjat 27.2 pistettä ja 4.1 syöttöä ottelua kohden. Erittäin vikkelä takamies oli aivan ylikylän jätkä tähän sarjaan ja hänen avullaan Kataja pääsi altavastaajan paikalta aina finaaleihin saakka. Lopulta Vilpas oli kovempi joukkue ja nosti kultaa, mutta saavutus oli hieno siihen nähden, miten Kataja aloitti kautensa.
Joukkue
Joukkue on tasainen ja tällä kaudella ryhmästä ei välttämättä erotu yhtä kaveria, joka ottaisi skorausvastuun itselleen vaan se jakautuu tasaisemmin. Kotimaisella osastolla löytyy runsaasti rotaatiopelaajia, vaikka heidän kohdallaan loukkaantumiset huolestuttavat hieman. Paperilla ulkomaalaisvahvistukset näyttävät sopivilta tähän sarjaan.
Takamiehet
Teemu Suokas, 188 cm, 10 viikon sopimus
Suokas siirtyi alkusyksystä Katajaan paikkaamaan loukkaantumisista kärsiviä pelaajia. Suokkaan sopimus Katajan kanssa on vain kymmenen viikkoa ja on vielä epävarmaa, siirtyykö mies sen jälkeen ulkomaille vai jatkaako Katajan paidassa.
Suokas on hyvä pelintekijä, joka tuo skorausvoimaa ja rauhallisuutta tähän ryhmään ainakin kauden alussa. Viime kaudella Suokas tilastoi hallitsevan mestarin riveissä 7.7 pistettä ja 4.4 syöttöä ottelua kohden.
Stevie Strong, 185 cm
Keskelle keksintöä -jaksossa mainittiin, että nyt löytyy herralta poikkeuksellisen upea nimi. Tämän upean nimen lisäksi Strong vaikuttaa kovalta pelurilta. Viime kaudella Strong pelasi Ruotsin pääsarjassa tilastoilla 18.1 pistettä, 3.8 levypalloa ja 4.1 syöttöä ottelua kohden.
Takamies on hyvä syöttäjä ja viimeistelee korin läheisyydestä taitavilla liikkeillä. Hän on todella hyvä käyttämään palloskriinejä ja tulee saamaan paljon vastuuta pallollisena tässä ryhmässä.
Jalen Lake, 192 cm
Neljä kautta Colorado State Ramsin riveissä hyvillä tilastoilla ja edelliskausi kului Tanskan pääsarjassa. Tanskassa Lake tehtaili 17.4 pistettä, 3.3 levypalloa ja 2.7 syöttöä ottelua kohden.
Vielä hieman vaisu Suomen Cup -otteluissa, vaikka meriitit antavat viittaa toisenlaiseen pelaajaan. Kyseisissä kahdessa ottelussa Lake teki Seagullsia vastaan yhdeksän pistettä ja Lahtea vastaan nolla. Parempia otteita voi odottaa.
Joonas Timonen, 189 cm
Viime kausi oli Timosen kohdalta ehkä vähän huonompi kuin mitä olisi osannut odottaa. Pallollinen vastuu putosi ja tämän myötä hänen vahvuutensa korintekijänä jäivät ajoittain hieman piiloon. Timonen on piti siitä huolimatta hyvät prosentit yllä. Tällä kaudella häneltä saa taas odottaa samanlaista tehtailua kuin KTP-Basketin paidassa kaudella 2024-25.
Laiturit
Topias Palmi, 196 cm
Laadukasta skorausvoimaa Tampereelta. Palmi on kertaalleen pelannut Katajan riveissä kaudella 2018-19, jolloin hän takoi 17.9 pistettä ottelua kohden. Susijengissäkin nähty laituri on vaarallinen heittäjä ja pystyy tekemään koreja kaikilta kolmelta osa-alueelta.
Hän ottaa vaikeitakin heittoja ja on pallottomana jatkuvasti liikkeellä. Vastustajille erittäin vaikea pelaaja pitää kylmänä läpi ottelun. Harjoituskaudella pieni loukkaantuminen, mutta nähdään todennäköisesti avausottelussa.
Richie Springs, 206 cm
Keskimatkalla viihtyvä laituri pelasi viime kaudella Ruotsin pääsarjassa. Yliopistouralta löytyy kolmen vuoden kokemus UConn Huskiesin riveistä sekä Quinnipiac Bobcatsista. UConnissa minuutteja tuli kolmen kauden ajan keskimäärin vain pari ottelua kohden.
Ruotsissa hänen todellinen tasonsa saatiin selville. Siellä tilastot olivat 12.7 pistettä ja 6.8 levypalloa.
Springs on hyvä heittäjä kaaren takaa, ulottuva puolustaja ja hyökkäyspäässä tykkää ottaa koripallon unohdetun heiton: pitkän keskimatkan kakkosen. Springs vaikuttaa pelaajalta, joka sopisi mihin vain systeemiin.
Henri Permanto, 197 cm
Kotkalaislähtöinen laituri tuo heittovoimaa Katajan ryhmään. Permannolle alkava kausi on jo neljäs Joensuussa. Hän on myös hyvä käyttämään palloskriinejä ja osaa tehdä oikean ratkaisun usein pallo kädessään, mutta tässä roolissa häntä harvemmin nähdään. Bonuksena, omaa pehmeän floater -heiton.
Myös Permannolla pieni loukkaantuminen Palmin tapaan harjoituskaudella. Palailee varmasti pian parketeille.
Max Besselink, 202 cm
Viime kausi lasaretissa. Hyvä kotimainen tässä sarjassa silloin, kun mies pysyy kunnossa. Kokemusta löytyy Euroopasta BNXT-sarjasta ja Saksasta. Todella iso kysymysmerkki jälleen, että kestääkö Besselinkin kroppa kokonaista kautta. Vahvuuksiin kuuluvat ajaminen korille ja yleinen positiivinen pelaaminen kentällä.
Teemu Knihtinen, 194 cm
Hyvä roolipelaaja. Tekee paljon näkymätöntä työtä kentällä: hyvä skriini, mainiosti ajoitettu syöttö ja puolustuksen oikea rotaatio. Pystyy naulaamaan vapaat heitot kaaren takaa ja taistelee aina täysillä.
Thomas Rönnholm, 197 cm
Tuore Suomen mestari siirtyi Salosta Joensuuhun. 1 Divisioona B:ssä todistanut olevansa kova tekijä, Korisliigassa ei vielä niinkään. Minuutteja tuli viime kaudella noin viisi ottelua kohden ja aika samanlaisia minuutteja voidaan odottaa nyt.
Valtteri Pokela, 202 cm
Vastuuta tulee harjoituksissa ja Divisioona 1 B:ssä.
Sentterit
Josiah Harris, 206 cm
Ensimmäinen kausi Euroopassa. Kokemusta löytyy Radfordin ja La Sallen yliopistoista. Harris on ulottuva iso mies, joka viimeistelee vahvasti korin läheisyydestä ja nappaa levypallot erinomaisesti. Hot take: Josiah Harris johtaa Korisliigan levypallotilastoa kauden päätteeksi.
Aatu Aropelto, 207 cm
Vastuuta tulee harjoituksissa ja Divisioona 1 B:ssä.
Valmennus
- Päävalmentaja: Petri Virtanen
Ainakin parin kauden ajan Katajan pelaamisessa on ollut nähtävissä yksilötaidon tärkeys. Vaikka joukkue juoksee paljon settejä ja iskee monenlaisia skriinejä, nousee yleensä joukkueesta yksi hahmo, joka lopulta ottaa skorausvastuuta muita enemmän.
Viime kaudella se oli ensin Jayden Taylor, sitten De’Vion Harmon. Toissakaudella skorausvastuun otti Keshawn Curry. Pointtina tässä on ehkä se, että Virtasen alaisuudessa yksi pelaajista ottaa yleensä paljon suuremman vastuun kuin toiset. Otanta on tosin kahden viimeisen kauden ajalta, joten tilanne voi tällä kaudella muuttua.
Tässä systeemissä heidän kannaltaan parasta on se, että yksi mies pääsee illasta toiseen mahdollisesti ilmiliekkeihin ja nakuttaa yli 25 pistettä ottelua kohden. Iltoina kun heitto ei putoa, voi peli tosin näyttää karsealta, mutta tämän kauden kokoonpanossa muitakin ratkaisijoita tuntuu olevan.
Seuraa tätä pelaajaa
Richie Springs vaikuttaa tässä ryhmässä pelaajalta, jota kannattaa seurata. Harvoin liigaan tulee tämän mittaisia liikkuvia laitureita (206), vaikka Springs viihtyykin nelospaikalla. Heittotaitoa löytyy, pystyy suojelemaan omaa koria ja on kaikin puolin sopiva vahvistus.
Ei todennäköisesti näyttävin atleetti tässä liigassa, mutta ehdottomasti pelaaja, joka tekee ympärillään olevasta joukkueesta paremman. Pystyy myös pelaamaan sentterin paikalla, kun Josiah Harris huilaa.
Isoimmat kysymysmerkit
Ehdottomasti suurin kysymysmerkki Katajan kohdalla on loukkaantumiset. Jo nyt Palmi ja Permanto kärsivät pienistä loukkaantumisista ja myöskin Besselinkin paluun ajankohta on epävarma. Jos Suokas siirtyy muualle sopimuksen päätyttyä, ei tämä joukkue kestä yhtäkään loukkaantumista. Toivotaan kuitenkin Katajalle kautta, jossa pelaajat välttyisivät suuremmilta loukkaantumisilta ja ryhmä pysyisi kasassa.
Arvio sijoituksesta
Sija: 5
Tuskin samanlaista karseaa aloitusta nähdään Kataja Basketilta tällä kaudella kuin viime kaudella. Ryhmä tulee pelaamaan oletetusti tasaisemman alkukauden, joten lopullinen sijoitus on siksi korkeampi kuin viime vuoden 7. sija pudotuspeleihin lähtiessä.
Joukkue on paperilla vahva hyökkäyspäässä ja puolustuspäässäkin löytyy työkalut olla ainakin sarjan keskikastin joukkue.
Tietysti jo mainittu loukkaantumistilanne Katajan leirissä on hieman huolestuttava, joka voi pudottaa joukkueen kuuden parhaan joukkueen ulkopuolelle, jos miehet eivät pysy kunnossa.
Kolmen parhaan joukkoon tällä ryhmällä ei todennäköisesti mennä, mutta kauden päätteeksi Joensuussa voidaan taistella jälleen mitaleista: sen verran arvaamaton Korisliiga on tällä kaudella.
Eetu Hellsten
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja