Karhu Basket lähtee hieman erilaisesta asemasta alkavaan kauteen. Suurimpana muutoksena on luonnollisesti päävalmentajan vaihtuminen. Tästä muutoksesta huolimatta joukkue sijoittuu SuomiKoriksen ennakossa kuuden parhaan joukkoon.

Viime kausi

Viime kausi ei päättynyt Karhun osalta hyvin. Joukkue lähti pudotuspeleihin 2. sijalta, mutta 7. sijalla majaileva Kataja Basket pyyhkäisi Karhun kesälomille ensimmäisellä kierroksella neljässä ottelussa. On mainittavaa, että Karhu kärsi pudotuspelien aikana useasta loukkaantumisesta sekä vastassa oli mahdollisesti viime Korisliigakauden paras vahvistus De’Vion Harmon.

Kauden päätteeksi Karhun pitkäaikainen päävalmentaja Janne Koskimies jätti seuran, joten Kauhajoella peliin voidaan odottaa ainakin pientä identiteetin muutosta. Koskimies johdatti päävalmentajana Karhu Basketin kertaalleen Suomen mestaruuteen. Hän toimi myös usean vuoden ajan apuvalmentajan roolissa, kun Karhu Basket dominoi Korisliigassa voittaen useita mitaleita.

Joukkue

Joukkue on tällä kaudella tasapainoinen ja takamiesosastolle on hankittu yksi erityisen kova nimi. Vaikka senttereitä on merkitty vain yksi, on joukkueessa riittävästi kokoa paikkaamaan minuutteja, jolloin niin sanottua sentteriä ei kentällä ole. Heittovoimaa löytyy myös riittävästi.

Takamiehet

Aatu Kivimäki, 186 cm

Erittäin kova hankinta. Kivimäki palaa usean ulkomaan kauden jälkeen viisaampana ja vanhempana Korisliigaan. Puhutaan pelaajasta, joka on kotimaisella osastolla omalla pelipaikallaan aivan eliittiä. Viime kaudella Kivimäki pelasi Slovakian pääsarjassa ja sitä ennen Saksassa.

Harjoituskaudella Kivimäki kärsi pienestä loukkaantumisesta, mutta pelasi jo toisessa Suomen Cup -ottelussa. Ei vielä tietoa, onko mies täysin kunnossa, mutta kunnossa ollessaan erittäin hyvä pelaaja.

Tehree Horn, 191 cm

Kaksi kautta alla Saksan Pro A -sarjassa. Tilastot olivat 11.7 pistettä, 3.6 levypalloa ja 2.5 syöttöä ottelua kohden. Horn on takamies, joka pystyy levittämään kenttää kaaren takaa ja pystyy nakuttamaan pisteitä myös keskimatkalta. Horn antaa laulaa kaaren takaa heti, kun hänellä on vähänkään tilaa. Combo-guard -termi sopii hänelle hyvin.

Kalle Koivunen, 193 cm

Hyvä rotaatiopelaaja tähän ryhmään. Koivunen on hyvä heittäjä, vaikka viime kaudella prosentit väittävätkin toisin (3p, 26.1 %). Uskaltaa ottaa vaikeitakin heittoja ja nousee usein ripeästi pindown -skriineistä hakien omaa heittoaan.

Elias Ylipeltola, 181 cm

Viime kaudella Kipinä-Basketin riveissä Divisioona 1 A:ta. Vastuu jää hyvin vähäiseksi.

Laiturit

Erik Sajantila, 195 cm

Tuore Alankomaiden mestari palaa Suomeen. Sajantila on hyvä heittäjä ja erinomainen kotimainen korintekijä. Paras kausi Sajantilalla Korisliigassa tilastollisesti oli Lahden paidassa kaudella 2023-24, kun mies tehtaili 15.4 pistettä ottelua kohden. Skorausvastuu tulee tälläkin kaudella olemaan laiturin kohdalla suuri.

Chandler Cuthrell, 203 cm

Ulottuva laituri pelasi viime kauden Elonin yliopistossa. Siellä tilastot olivat 19.8 pistettä ja 6.5 levypalloa ottelua kohden, mutta puhutaan NCAA I -tasolla keskitason koulusta. Cuthrell viihtyy korin läheisyydessä ja on puolustuspäässä erittäin liikkuva ja ulottuva. Pystyy pelaamaan sentterin paikalla. Heittouhkaa Cuthrell ei paljon tarjoa, mutta pystyy ajoittain heittämään myöskin kaaren takaa.

Tyeree Bryan, 196 cm

Mielenkiintoinen haku. Yliopistossa Bryan pelasi toisen ja kolmannen kautensa Santa Clarassa, jossa tilastot olivat jälkimmäisellä hyvät: 10.4 pistettä ja 4.4 levypalloa ottelua kohden. Viimeiseksi kaudekseen Bryan siirtyi huippuyliopistoon Texas Techiin, jossa miehen keskiarvot putosivat 3.5 pisteeseen ja 2.5 levypalloon ottelua kohden.

Profiililtaan hyvä heittäjä ja viimeistelee näppärästi korin läheisyydestä. Ei näyttävin atleetti tässä ryhmässä, mutta toimii heittävänä laiturina mainiosti.

Antti Ahonen, 201 cm

Yleismies Jantunen. Ahonen täyttää paikkansa kentällä erinomaisesti. Puolustaa kaarella ja low-postissa hyvin, heittää kaaren takaa riittävän hyvin ja taistelee jokaisesta irtopalloista. On myös iltoja, jolloin Ahonen täräyttää yli 15 pistettä otteluun. Kaikin puolin hyvä roolipelaaja. Toinen kausi Ahoselle Karhun paidassa.

Hugo Boman, 200 cm

Vastuu oli vähäistä viime kaudella ja prosentit olivat myöskin aika järkyttävät. Bomanilla on siitä huolimatta potentiaalia olla hyvä pelaaja tässä sarjassa. Heittotaitoa löytyy hyökkäyspäässä, kun taas ulottuvuutta puolustuspäässä.

Aleksi Riihimäki, 200

Pystyy pelaamaan sentterin paikalla jonkinlaisia minuutteja. Tekee paljon näkymätöntä duunia: hyvin asetettu skriini, miehen sulkeminen jne. Vastuuta tulee enemmänkin, jos loukkaantumisia tulee avainpelaajille kauden edetessä.

Eemeli Riihimäki, 201 cm

Aleksin nuorempi veljes. Vastuuta todennäköisesti ei tule alkavalla kaudella kovin paljoa, mutta joitain jämäminuutteja saatetaan nähdä.

Kalle Kohtala, 190 cm

Vastuu jää todennäköisesti olemattomiin.

Touko Tainamo, 206 cm

Susijengissäkin esiintynyt laituri/sentteri olisi ollut kova palanen tähän sarjaan. Hankittiin kesällä, mutta loppukesästä käytti ulkomaanoption. Siirtyi BNXT -liigaan ZZ Leidenin riveihin.

Sentterit

Jerrell Bellamy, 206 cm

Yliopistouralla laadukas koulu taustalla. Viime kaudella Troy Trojansin riveissä Bellamy takoi 7.9 pistettä ja 3.4 levypalloa 16.6 minuutissa ottelua kohden. Vahvuuksia ovat viimeistely korin läheisyydestä, korille rullaaminen sekä oman korin suojelu. Oikeastaan hyvin perinteinen atleettinen sentteri, joka pamauttaa palloa alaspäin aina, kun siihen on mahdollisuus. Heittouhkaa jonkin verran.

Valmennus

  • Päävalmentaja: Konsta Mastomäki

Uudet tuulet puhaltavat Kauhajoella, kun ruoriin astuu Konsta Mastomäki. Kauhajoella ollaan jo monta vuotta totuttu Janne Koskimieheen, mutta nyt Loimaa Bisonsin entinen päävalmentaja on Karhun peräsimessä.

Mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon Mastomäen pelifilosofiasta integroidaan Karhun pelitapaan. Karhu on ollut joukkue, joka tykkää tägätä (mennä kovaa hyökkäyslevyihin, jotta joukkue saisi enemmän pallonhallintoja). Näin toimittiin Koskimiehen alaisuudessa, mutta varmuutta ei vielä ole kuinka aggressiivisesti Mastomäki haluaa joukkueensa tägäävän.

Seuraa tätä pelaajaa

Joukkueessa on monta pelaajaa, jotka voisi ottaa seurantaan. Tällä kertaa Aatu Kivimäki kuitenkin nappaa tämän tittelin tästä joukkueesta. Kivimäki on erinomainen takamies, joka pystyy pyörittämään joukkueen peliä ja samalla itse tekemään koreja kuin liukuhihnalta.

Kivimäki on puolustuspäässä myös riittävän hyvä ja omaa matalan painopisteen, joka auttaa vaihtotilanteita puolustaessa. Ehdottomasti nimi, joka voi taistella jopa Korisliigan MVP -palkinnosta, jos Karhu Basketin kausi menee nappiin.

Isoimmat kysymysmerkit

Luonnollisesti suurin kysymysmerkki tämän joukkueen kohdalla on se miten he sopeutuvat Mastomäen pelityyliin. Kuten päävalmentaja itse totesi Korisliigan infotilaisuudessa: varmasti paljon uusia asioita nähdään Karhu Basketilta, mutta samanlaisia elementtejä on paljon. Onhan se järkevää, sillä Karhu on vuosien ajan ollut omalla pelityylillään dominoiva joukkue Korisliigassa.

Arvio sijoituksesta

Sija: 4

Monen asiantuntijan arviossa Karhu Basket on jopa sijoitettu kuuden parhaan joukosta ulkopuolelle. SuomiKoriksella uskomme kuitenkin, että Koskimiehen ja edellisten valmentajien rakentama pohja kantaa hedelmää myös tulevaisuudessa.

Mastomäki on ensimmäistä kertaa urallaan sellaisessa pestissä, jossa tavoitteet ovat oikeasti asetettu korkealle. Bisonsin peräsimessä budjetti ja odotukset ovat olleet matalammat, joten nyt Mastomäki pääsee näyttämään, mistä nuori valmentaja on todellisuudessa tehty.

Neljäs sija tuntuu reilulta siihen nähden, että Karhu Basket sijoittui viime kaudella toiseksi. Joukkueessa on riittävästi laadukkaita kotimaisia, mutta ryhmä ei ole ehkä yhtä laaja kuin viime kaudella.

Karhulla on kaikki mahdollisuudet mennä pitkälle keväällä, vaikka he sijoittuisivat sijalle 6. tämän kauden päätyttyä. Korisliigan tämän kauden parhaat joukkueet ovat kuitenkin hieman laadukkaampia paperilla ja alkavasta kaudesta onkin tulossa mielenkiintoinen.

Eetu Hellsten

LUE MYÖS: