Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
Helsinki Seagulls sijoittuu SuomiKoriksen kausiennakossa kärkikahinoihin. Joukkueen ulkomaalaisvahvistukset vaikuttavat päteviltä ja kotimaiselle osastolle on tuotu laatua. Seagullsin heikkous tällä kaudella on tosin hieman kapeampi rotaatio kuin Salon Vilppaalla ja KTP-Basketilla, jotka ovat myös meidän ennakossa kolmen parhaan joukossa.
Viime kausi
Viime kaudella Seagulls teki todella kovan tempun ensimmäisellä kierroksella. Pudotuspeleihin edetessä vastaan asettui ylempänä sarjataulukossa majaileva KTP-Basket. Seagulls oli ottelusarjassa jo 1–3-tappioasemassa kotkalaisille, mutta onnistui vielä nousemaan takaisin. Ottelusarja meni Seagullsille lukemin 4–3.
Joukkue eteni pudotuspelien välieriin, jossa Kataja Basket oli hiukan parempi ja eteni finaaleihin. Pronssiottelussa puolestaan Uudenkaupungin Korihait päihittivät Seagullsin.
Joukkue
Suomalaisrunko on laitettu lähes kokonaan uusiksi ja ulkomaalaisosastolla nähdään täysin uusia nimiä. Ulkomaalaisosastolta löytyy tosin pari vanhaa tuttua ja toinen heistä pelaa mahdollisesti viimeistä kauttaan Korisliigassa.
Takamiehet
Lassi Nikkarinen, 188 cm
Kausi taukoa Korisliigasta ja nyt Nikkarinen palaa Seagullsiin. Mahdollisesti sarjan paras pelintekijä ja kaudella 2024-25 Nikkarinen tilastoi 8.9 pistettä ja 8.8 syöttöä ottelua kohden. Nappasi samalta kaudelta myös Korisliigan parhaan pelaajan palkinnon.
Nikkarinen pystyy kontrolloimaan ottelun tempoa ja on yksi sarjan parhaista kotimaisista pelaajista. Viime kausi kului Espanjan toisella sarjatasolla ja Tshekissä.
Tyrese Williams, 190 cm
Williams on erinomainen roolipelaaja tähän joukkueeseen. Häneltä löytyy Euroopan kentiltä kokemusta Slovakiasta, Kyprokselta ja Saksasta. Saksassa hän on pelannut ensimmäisellä, toisella ja kolmannella sarjatasolla.
Jälkimmäisellä tasolla Willliams tykitti kolmeen otteluun 37.3 pistettä, mikä kertoo hieman sarjan tasosta, mutta myös hänen skorauskyvystään. Williams on hyvä heittäjä ja älykäs pelaaja aktiivisilla käsillä.
Lenni Hervola, 183 cm
Viime kausi HMNKY:n ja Seagullsin paidassa. 1 Divisioona A:ssa Hervola takoi 16.0 pistettä ja 4.3 syöttöä ottelua kohden. Saa varmasti paljon oppia Lassi Nikkariselta pelinteon suhteen ja kehittyy vuosien edetessä hyväksi pelaajaksi. Nyt vastuu saattaa kuitenkin jäädä aika vähäiseksi.
Samatar Abokar, 190 cm
Abokar on pyörinyt nuoruusvuosinaan useassa pääkaupunkiseudun seurassa. Viime kausi kului 1 Divisioona B:ssä HyPossa, jossa Abokar tilastoi 12.5 pistettä, 5.0 levypalloa ja 2.3 syöttöä ottelua kohden. Ikää 26 vuotta ja vastuuta tulee todennäköisesti hyvin vähän.
Laiturit
Rene Rougeau, 198 cm
Korisliigan ikonin piti jo laittaa pillit pussiin viime kauden päätteeksi. Näin ei käynyt, vaan Rougeau päätti jatkaa vielä yhden kauden. Rougeau kävi kesällä pelaamassa Uudessa-Seelannissa ja vaikka askel on hieman hidastunut, on 40-vuotias edelleen Korisliigan eliittiä.
Rougeaulle alkava kausi on viides Seagullsin riveissä. Tuo kentälle erinomaista puolustustyöskentelyä, johtajan ja oikeastaan todella inhottava vastustajan. Rougeau pystyy myös ottamaan ratkaisuhetkillä kovia heittoja ja keskimatkan kakkoset ovat edelleen työkalupakissa.
Remu Raitanen, 206 cm
Raitanen pelasi heikohkon kauden KTP-Basketissa viime kaudella. Voidaan puhua pienestä loukkaantumisesta, päävalmentajan epäpätevyydestä tai sopeutumisesta KTP:n peliin, mutta fakta on se, että Raitasen askel on hidastunut todella paljon. Ulkomaan kausia on tullut vyön alle useampi lähivuosina.
Mies, joka voitti Korisliigan parhaan pelaajan palkinnon kaudella 2021-22 KTP:n riveissä oli kuin varjo itsestään viime kaudella. Raitanen on parhaimmillaan erinomainen heittäjä ja hyvä leikkaaja. Puolustuspäässä hän oli varsin flegmaattinen viime kaudella. Saa nähdä, palaako Raitanen enää vanhalle tasolleen vai onko Raitasen nykyinen taso sitä, mitä nähtiin Kotkassa viime kaudella.
Keonte Kennedy, 196 cm
Hyviä yliopistoja taustalla: Xavier, UTEP, Memphis ja California. Euroopassakin on jo vietetty kaksi kautta Portugalissa ja viime kausi kului Kanadan toisella sarjatasolla. Tilastot Kanadassa olivat 12.2 pistettä, 3.7 levypalloa ja 2.0 syöttöä. Kennedy on laituri, joka tykkää haastaa korille ja viimeistelee sieltä erilaisin keinoin. Heittotaitoa löytyy riittävästi.
Ricky Waxlax, 196 cm
Yksi liigan parhaista kaaripuolustajista. Pystyy puolustamaan myös pienempiä takamiehiä ja hänen tavoite on saada vastustajat väsyneiksi. Pystyy levittämään kenttää ajoittain ja on aina valmis juoksemaan nopeissa hyökkäyksissä. Iso palanen tässä ryhmässä, vaikka ei paljon pisteillä juhli.
Timi Puittinen, 194 cm
Puittinen toimii hyvänä roolipelaajana tässä joukkueessa. Tekee kentällä usein asioita oikein, mutta ei säväytä pelityylillään. Pystyy heittämään ja nappaamaan levypalloja.
Sentterit
Victor Iwuakor, 200 cm
Onni onnettomuudessa. Alun perin Justin Absonin piti olla Seagullsin tämän kauden ykkössentteri, mutta sopimus purettiin. Iwuakor voi olla vieläkin sopivampi palanen, sillä häneltä löytyy jo kokemusta Suomesta Loimaa Bisonsin riveistä kaudelta 2024-25. Sittemmin Iwuakor on pelannut Meksikossa ja Luxemburgissa.
Iwuakor rullaa erinomaisesti korille ja suojelee omaa koria loistavasti. Ponnistusvoima on todella kova tähän sarjaan ja donkkeja nähdään tältä mieheltä runsaasti. Heittotaitoa löytyy hieman, mutta heittäminen ei oikeastaan kuulu Iwuakorin arsenaaliin.
Vili Vesterinen, 211 cm
Jyväskylästä Helsinkiin. Vesterinen pelasi JBA:ssa viime kaudella 1 Divisioona A:ssa tilastoilla 6.9 pistettä ja 4.1 levypalloa ottelua kohden. Joitain minuutteja saatetaan nähdä, muttei välttämättä joka ilta rotaatiossa.
Justin Abson, 206 cm
Atleettinen sentteri ei lopulta päätynyt Seagullsin riveihin vaan jatkoi uraansa yliopistossa siirtymällä Wake Forestiin. Tässä kohtaa huomioitavaa on se, ettei Seagulls ilmoittanut millään tavalla pelaajan sopimuksen purkamisesta, vaan kyseinen uutinen selvisi Wake Forestin sivuilta (ulkoinen linkki).
Valmennus
- Päävalmentaja: Timo Saukkola
Saukkolalle kausi on toinen Seagullsin päävalmentajan tehtävissä. Hänen valmentajauransa on tosin jo pitkä, sillä Saukkola on toiminut erilaisissa valmennustehtävissä yli 20 vuotta. Saukkolan valmennustyyli on rauhallinen ja hän osaa reagoida vastustajien pelisuunnitelmiin ripeästi. Kokemusta löytyy sen verran, että valmennuksesta Seagullsin peli ei pitäisi jäädä kiinni.
Seuraa tätä pelaajaa
Joukkueessa on paljon pelaajia, jotka voivat nousta ottelusta toiseen ratkaisijaksi ja pisteiden tekeminen jakaantuu todennäköisesti aika tasaisesti. Tästä ryhmästä kannattaakin ottaa seurantaan aina tasainen ja ikinuori Rene Rougeau, joka pelaa näillä näkymin viimeistä kauttaan.
Rougeaun heitto ei ole kaunein, mutta se putoaa sukkana sisään, jos hänet jättää keskimatkalta auki. Edelleen liigan yksi parhaista puolustajista. Kädet aivan uskomattomat ja ottaa riistoja kuin liukuhihnalta. Ikoninen johtaja, jonka otteista kannattaa vielä nauttia.
Isoimmat kysymysmerkit
Ensimmäinen asia, joka voi kehkeytyä ongelmaksi Seagullsin kohdalla on rotaation laajuus. Rotaatio ei ole laaja verrattuna muihin kärkijoukkueisiin ja näin ollen joukkueen avainpelaajat joutuvat pelaamaan huomattavasti enemmän. Kaiken lisäksi alkavalla kaudella otteluruuhka on hieman tiiviimpi, voi joukkueelta loppua bensa joinakin iltoina. Tämä avaa myös harmittavan oven loukkaantumisille.
Toisena kysymysmerkkinä on Remu Raitanen. Parhaimmillaan sytyttävä pelaaja, joka voi nakuttaa viisi kolmosta kaaren takaa ja viimeistelee korin läheisyydestä taitavasti. Näinä iltoina kuuluu eliittiin kotimaisten osastolla.
Huonoimmillaan todella hitaalla sivuttaisliikkeellä varustettu pelaaja, jota vastaan pystyy hyökätä aina, kun siltä tuntuu. KTP:n paidassa tästä tuli hyvin nopeasti realiteetti viime kaudella: ironisesti vielä Seagullsia vastaan tätä nähtiin usein. Jos Raitasen heitto ei putoa, on hänen arvonsa kentällä jopa miinuspuolinen.
Arvio sijoituksesta
Sija: 2
Tässä vaiheessa Korisliigan seuraajana olisi tyhmää edes ajatella Rene Rougeaun johdattaman joukkueen olevan mitään muuta kuin laadukas. Vielä 40-vuotiaana Rougeau on erinomainen puolustaja ja äärimmäisen hyvä johtaja.
Rougeaulle kausi taitaa nyt viimeinkin olla viimeinen ja monikertainen Suomen mestari laittaa ensi kaudella myöskin kaiken likoon.
Joukkueeseen on lisätty kotimaiselle osastolle laatua, mutta rotaatio ei todellakaan ole sarjan laajin ja loukkaantumisia tämä ryhmä ei hirveämmin kestä. Nikkarinen ja Raitanen ovat erittäin hyviä pelaajia, mutta Raitasen kohdalla on nähtävä sitä vanhaa tasoa, jos joukkue haluaa päästä pitkälle keväällä.
Nikkarinen ja Rougeau muodostaa mahdollisesti sarjan parhaan kaksikon, ainakin pick and roll -tilanteissa. Heidän yhteispelinsä kentän molemmissa päissä tulee olemaan todella mielenkiintoista katsottavaa.
Seagulls on helppo sijoittaa kolmen parhaan joukkoon, mutta tarkkaa sarjasijoitusta on vaikea sanoa. Valmennus on kunnossa ja ulkomaalaisvahvistukset vaikuttavat päteviltä. He voivat yltää ensimmäiselle sijalla sarjataulukossa tai jäädä kolmanneksi. Kaiken järjen mukaan tällä ryhmällä taistellaan mitaleista keväällä.
Eetu Hellsten
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja