Susijengin Mikko Koivisto on viihtynyt Loimaalla – yllätyksekseenkin
Kuva: Juha Tamminen
Nilan Bisonsin riveissä toisen peräkkäisen Suomen mestaruutensa keväällä napannut Susijengin takamies Mikko Koivisto on menneeseen kauteen kaikkineen suhteellisen tyytyväinen ja vakuuttaa SuomiKoris-sivustolle viihtyvänsä mainiosti Loimaalla – vaikkei tätä ensi alkuun itse uskonutkaan.
– Tietysti viime kaudesta on päällimmäisenä hyvä tunne, mestaruus kaksi kertaa peräkkäin on iso juttu niin joukkueelle kuin koko Loimaalle. Henkilökohtaisesti kausi meni ihan ok. Aina voi parantaa, mutta ihan tyytyväinen kuitenkin olen, maajoukkueen kanssa syyskuun EM-kisoihin valmistautuva Koivisto sanoo.
Loimaalaiset saivat heinäkuun alussa vielä ylimääräisen bonuksen, kun paikka EuroCupissa ensi kaudeksi sai sinettinsä.
– EuroCupiin pääsy tuli vähän yllätyksenä, mutta positiivisena sellaisena. Todella kova sarjahan se on. Kun sarja nyt vähän laajeni, niin vähän pienempien maiden joukkueitakin voi päästä mukaan ja jo viime kausi osoitti, että yllättäjiä voi tulla, Koivisto arvioi.
Kuusi vuotta Yhdysvalloissa pelanneelle Koivistolle paluu Suomeen ja Torpan Poikiin oli edessä vuonna 2010. Vuotta myöhemmin Koivisto siirtyi sitten omaksikin yllätyksekseen Loimaalle.
– Kun Loimaa nousi liigaan, niin aluksi mietin että se on varmasti epätodennäköisin paikka, johon lähtisin pelaamaan, Koivisto muistelee hymyillen.
– Seurasta huomasi kuitenkin heti, että se todella haluaa menestyä. Hyvin olen viihtynyt.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Korisliigassa käsittämättömät murskajaiset
- Stephen Curryn kausi ohi
- Awak Kuier Euroliigan finaaliin
- LeBron ja Bronny tekevät NBA-historiaa
- Stephen Curry jatkaa taistelua
- Seagulls jatkaa voittokierrettään
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Miikka Muurisella iso miinuslukema suurlupaustapahtumassa
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- NBA:n pudotuspeliparit selvillä – SuomiKoris listasi kevään mustat hevoset
- Onko tässä uusi Splash Brothers? Hornetsin kaksikko teki historiaa
- Awak Kuier palaa WNBA-parketeille
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Stephen Curry jatkaa taistelua
- Awak Kuier Euroliigan finaaliin