Vauhdikas Latvia Susijengin kenraalivastuksena

Susijengi esiintyy viimeisen kerran kotiyleisölleen tänä kesänä keskiviikkona Pasilan Hartwall Areenalla, kun lennokas, nopea ja atleettinen Latvian maajoukkue saapuu Helsinkiin. Suomen apuvalmentaja Jukka Toijala arvioi Latviaa erinomaiseksi kenraaliharjoitusvastustajaksi EM-kisoihin valmistautuvalle Susijengille.
Latvian 1980-luvun lopulla ja sen jälkeen syntyneiden pelaajien ikäluokka alkoi tehdä esiinmarssiaan maajoukkuetasolle kolmen vuoden takaisissa EM-karsinnoissa.
Sittemmin Latvia on profiloitunut modernia, korkeatempoista nykykoripalloa pelaavaksi joukkueeksi, joka pärjää atleettisuudessa mille tahansa Euroopan huippuryhmälle.
– Hyvin roolitettu, vauhdikas, aktiivinen ja nuorekas joukkue on tulossa vastaan. Latvia on erinomainen kenraaliharjoitusvastustaja meille, Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala arvioi Koripalloliiton sivuilla.
Toijala teki lähempää tuttavuutta latvialaiseen koripalloon pelikauden 2012/13 Eurochallengessa, kun hänen valmentamansa Kataja Basket kohtasi kahdesti jatkosarjassa BK Ventspilsin.
– Ventspils oli seurajoukkuetasolla hyvin samankaltainen kuin Latvia maajoukkuetasolla: nuori joukkue, jonka pelaajat ovat menestyneet erinomaisesti nuorten maajoukkueissa ja tekevät nyt kovaa tuloaan Euroopan huipulle.
Latvian suurimpia vahvuuksia on pelaajaringin tasaisuus. Erinomainen osoitus Latvian monipuolisuudesta on se, että joukkueen valmistavissa maaotteluissa yksikään pelaaja ei ole yltänyt kaksinumeroiseen pistekeskiarvoon.
Viime kesän EM-karsinnoissa Latvian koritykkinä kunnostautunut Dairis Bertans (192 cm/23) on hakenut vielä rytmiään, kun taas veteraanipelinrakentaja Janis Blums (191/31) ja joukkueen korinaluspelote Kaspars Berzins (211/27) ovat muodostaneet yhdessä Kristaps Janicenoksin (195/30) ja liikkuvan Ronalds Freimanisin (210/25) kanssa ryhmän kärkinelikon.
– Ainakin Bertansia, Rihards Kuksiksia (197/25) ja viime kesäkuun NBA-draftissa Memphis Grizzliesiin varattua Janis Timmaa (201/21) kannattaa katsojan pitää silmällä latvialaisen koriksen suurimpina lupauksina, jotka ovat esiintyneet erittäin hyvin myös seurajoukkuetasolla.
Keskiviikon Suomi-Latvia -maaottelu on myös Latvian kenraaliharjoitus ennen 4. syyskuuta alkavia EM-kisoja. Latvia kohtaa kisojen alkulohko B:ssa eli ”Itä-Euroopan lohkossa” Bosnia & Hertsegovinan, Montenegron, Liettuan, Serbian sekä Makedonian.
Suomi ja Latvia kohtaavat keskiviikkona 28.8. klo 19:00 alkaen. Lipunmyynti käynnistyy Hartwall Areenalla klo 17:00.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Suomalaistähti jatkoi hurjaa pistetehtailua Korisliigassa
- Lakers vei NBA Cupin nimiinsä
- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”