Tuukka Kotti: ”Odotukset ovat kovat”
Kuva: Juha Tamminen
Susijengin ykkössentteri ja puolustuksen lukko Tuukka Kotti, 32, on uransa toisten EM-kisojen kynnyksellä vakaa ja rauhallinen.
Vaikka Susijengi ei kuulu eurokoripallon asiantuntijoiden ennakkosuosikkeihin D-lohkossa, Kotti tietää, että joukkueella on kaikki edellytykset jopa parantaa kahden vuoden takaisesta 9. sijasta – kunhan ryhmä malttaa edetä peli kerrallaan.
Susijengi kohtasi EM-kenraaliharjoituksessaan Hartwall Areenalla viime keskiviikkona Latvian ottelussa, joka päättyi vierasjoukkueen 84–90-voittoon.
Torstain ”scrimmagen” ja kahden välipäivän jälkeen Susijengi kokoontui Helsingissä valmistaviin harjoituksiin sunnuntaina ennen matkaansa Helsinki-Vantaan lentokenttää ja EM-alkulohkonsa isäntäkaupunkia Koperia. Kotin mukaan tunnelma joukkueessa on rento ja levollinen.
– Normirutiineilla on menty. Parin vapaapäivän jälkeen vedettiin hyvät treenit rennolla meiningillä. Odotukset ovat kovat, mutta positiivinen mieliala välittyy koko joukkueesta, Kotti kertoo Basket.fi:n sivuilla.
Koperin alkulohkossa luvassa on jälleen kahden vuoden takaisista Liettuan EM-kisoista tuttu mankeli: viisi huippuluokan kansainvälistä ottelua kuuden vuorokauden sisään, ja vain kolme lohkon joukkueista pääsee jatkoon.
Pelirytmistä muistuttaessa Kotti murahtaa: tuttu juttu.
– Tietenkin on kova haaste säilyttää kova tempo pelistä toiseen ja samalla nollata edellisen pelin tapahtumat ja aloittaa uudessa pelissä puhtaalta pöydältä. Kaksi vuotta sitten se kuulosti kuitenkin vielä hurjemmalta. Nyt, kun takana on jo yksi vastaavanlainen kokemus, tiedämme, että voimme edetä vain matsi kerrallaan ja joka matsi vaikuttaa seuraavaan.
Suomi aloittaa kisansa keskiviikkona kohtaamalla Turkin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Upean tarinan alku? Euroliiga-tähdelle NBA-tilaisuus 29-vuotiaana
- Siirtopommi: Olivier Nkamhoua siirtyy Espanjan suurseuraan
- Tuomas Iisalon koirankopista kaupattu NBA-tähti uhkuu itseluottamusta
- Sokkilähtö Euroopan huippuseurasta – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Chicago Bullsin superlupaus teki historiaa – onko tässä seuran uusi franchise-pelaaja?
- San Antonio Spurs lukitsi supertähden monivuotiseen sopimukseen
- Entiset tähtijoukkuetoverit tappelivat – nyrkinisku kasvoihin ja kohuviestit julki
- SuomiKoris listasi – NBA:n parhaat jäljellä olevat vapaat agentit
- Jättimäinen NBA-treidi lykkääntyy tutkinnan takia
- Utahin superlupaus vakuuttaa heti – Keyonte George paljasti hauskan yksityiskohdan
- YLE: Suomen maajoukkuepelaaja kärähti – nyt saatiin lisätietoa
- Sokkilähtö Euroopan huippuseurasta – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Siirtopommi: Keski-Suomen sarjanousija hankki huippusentterin
- Oletko kuullut hänestä? Huippulupaus nousi viikon aikana sensaatioksi
- Entiset tähtijoukkuetoverit tappelivat – nyrkinisku kasvoihin ja kohuviestit julki
- Siirtopommi: Olivier Nkamhoua siirtyy Espanjan suurseuraan
- Jättimäinen NBA-treidi lykkääntyy tutkinnan takia
- Susijengi sai köniin Ranskalta – 18-vuotias superlupaus avasi pistetilinsä
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesiltä harvinainen kaappaus NBA:ssa
- SuomiKoris listasi – NBA:n parhaat jäljellä olevat vapaat agentit