Suomi ei antanut Ruotsin yllättää

Ruotsi pysyi Susijengin kyydissä ensimmäisen neljänneksen ajan, mutta ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin toisella neljänneksellä, jonka Susijengi vei 21-4 eikä Ruotsi siitä enää noussut. Ottelun lopussa taululla olivat selvät voittolukemat 81-60 (48-31).
Ruotsi aloitti ottelun tehomies Jeff Taylorin kolmosella ja se jäikin ainoaksi hetkeksi, kun Ruotsi oli ottelussa johdossa. Petteri Koponen kuittasi välittömästi seuraavasta hyökkäyksestä tilanteen tasoihin eikä sen jälkeen päästänyt enää Ruotsia ohi. Alku ei kuitenkaan ollut missään nimessä helppo. Molemmat joukkueet olivat otteluun äärimmäisen latautuneita ja tunteet olivat korkealla niin kentällä kuin katsomossa. Koponen ja Teemu Rannikko olivat vahvassa heittovireessä pussittaen avausneljänneksellä kahdeksan pistettä ja Taylor ja Jonas Jerebko vastasivat Ruotsin tehoista tehden avausneljänneksellä yhteensä 10 pistettä. Pelissä mentiin vauhdikkaasti päästä päähän ja lopulta lyhyelle huilille mentiin tasalukemin 27-27.
Toisen neljänneksen Susijengi aloitti vahvemmin ja repäisi muutaman ensimmäisen minuutin 10-0 putken ennen kuin Taylor upotti kolmosen neljännellä minuutilla. Seuraavaa pistettä Ruotsi saikin odottaa jälleen kolme minuuttia ja sinä aikana Suomi oli repäissyt 15 pisteen johdon. Ruotsi ei saanut koko neljänneksellä kuin neljä pistettä ja kun Suomi teki 21, mentiin tauolle Suomen 48-31-johtoasemassa.
Kolmas neljännes oli tasaisempi, mutta silti Suomi oli selvästi niskan päällä. Etenkin Kimmo Muurinen oli oivalla pelipäällä pelaten varmasti yhden parhaista maaotteluistaan. Myös Gerald Lee pelasi erittäin vahvasti ollen Suomen paras pistemies kolmen neljänneksen jälkeen 14 pisteellään. Muurisella oli kaksi vähemmän. Jerebko sai neljännen virheensä, joka osaltaan vaikeutti Ruotsin pelaamista. Tauolle mentiin Suomen 67-46-johdossa.
Viimeiselle neljännekselle Ruotsi tuli vahvasti ja otti heti alkuun 7-0 putken, mutta Henrik Dettmannin aikalisä palautti pelin taas normaaliin päiväjärjestykseen eikä Ruotsi päässyt ottelussa enää lähemmäksi. Päätösneljänneksen ilonaiheisiin kuului myös Roope Ahosen ensimmäiset pisteet EM-tasolla. Suomi pelasi ottelun lopun hurmoksessa yleisön kiittäessä sankareitaan. Päätössummerin soidessa taululla olivat selvät 81-60.
Suomen tilastot:
Mikko Koivisto 0/1, Antti Nikkilä 0/0, Kimmo Muurinen 12/3/1, Shawn Huff 10/6/3, Gerald Lee 14/5, Sasu Salin 5/6/1, Tuukka Kotti 9/8/1 Petteri Koponen 10/2/6, Samuel Haanpää 0/0, Hanno Möttölä 7/3/1, Roope Ahonen 4/1, Teemu Rannikko 10/3/3
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui