Suomi jatkoi sensaatiomaisia otteitaan – mestarisuosikki Kreikka taipui
FIBA:n maailmanlistan nelonen ja yksi kisojen suurimmista mestarisuosikeista, Kreikka sai tuta Susijengin nälkäisyyden maanantaina pelatussa alkulohkon päätöskamppailussa. Suomi jatkoi huimia esityksiään ja otti mahtavan 86-77 (36-35)-voiton. Suomen ykköshahmona oli 29 pistettä viimeistellyt Petteri Koponen.
Suomi sai upean alun otteluun, kun Kreikan pallonmenetyksen jälkeen Sasu Salin ja Tuukka Kotti pääsivät läpiajoon ja Kotti päätti hyökkäyksen komeaan donkkiin. Kreikka tuli kuitenkin mukaan peliin tähtipelaajansa Vassilis Spanoulisin johdolla. Suomelle tuli ikävää jobinpostia Hanno Möttölän polven vääntymisen vuoksi ja jo ennestään Teemu Rannikko oli sivussa loukkaantumisen takia. Kreikka meni pahimmillaan jo kuuden pisteen karkumatkalle, mutta heittovireensä löytänyt Koponen upotti Suomelle kaksi kolmosta ja piti pelin tiukkana. Parin minuutin breikkiä lähdettiinkin viettämään 23-22-lukemista.
Toisella neljänneksellä Kreikka piti Suomen nollilla ensimmäiset reilu neljä minuuttia ja repäisi pahimmillaan seitsemän pisteen johdon. Suomi kuitenkin nousi pisteen päähän muutama minuutti ennen taukoa, Kotti ja Koponen onnistuivat hyökkäyspäässä. Samalla Suomi pelasi erinomaista puolustuspeliä ahdistamalla Kreikan vaikeisiin ratkaisuihin. Viimeisellä minuutilla Mikko Koivisto heitti turnauksen ensimmäisen kolmen pisteen heiton sisään vieden Suomen johtoon ja tauolle mentiinkin Suomen 36-35-johdossa.
Kolmannella jaksolla Koponen jatkoi heti siitä mihin jäi ja vei Suomen jo kuuden pisteen johtoon. Huippukisat pelannut vei Suomen jo parhaimmillaan yhdeksän pisteen karkumatkalle. Suomen puolustus hyydytti Kreikan hyökkäyksen täysin eikä Kreikka saanut koko jaksolla kuin kolme pelitilannekoria. Loput pisteistä syntyivät vapaaheitoista. Viimeiselle neljännekselle lähdettiin Suomen 57-47 johdosta.
Suomen tahti ei juuri hyytynyt eikä Kreikka löytänyt lääkkeitä Suomen puolustuksen murtamiseksi. Spanoulis piti Kreikan mukana pelissä, kun Suomi taas onnistui laajalla rintamalla Kimmo Muurisen, Kotin ja Koiviston noustessa vahvaan rooliin jakson puolivälissä Koposen huilatessa. ”Petskun” tullessa loppuminuuteiksi takaisin kentälle, että hän otti jälleen tahtipuikon käteensä. Sunnuntaina Venäjää kurittanut Shawn Huff nousi jälleen ratkaisuhetkillä esiin upottamalla tärkeän kolmosen pohjaan, kun 2.25 oli pelaamatta ja Suomi repi eron jo 12 pisteeseen. Kreikka pääsi vielä seitsemän pisteen päähän Nikos Zisisin neljän pisteen hyökkäyksellä, kun Kotti rikkoi häntä sisään menneen kolmosen jälkeen.
Lähemmäs Suomi ei enää vastustajaa päästänyt, vaan taululla komeilivat 86-77-numerot ja näin Suomi nappasi itselleen arvokkaan voiton mukaansa jatkolohkoon. Jatkolohkon ottelut pelataan torstaina, lauantaina ja maanantaina.
Suomi: Petteri Koponen 29/2/3 syöttöä, Kimmo Muurinen 15/5, Tuukka Kotti 14/6, Shawn Huff 13/3, Mikko Koivisto 7/3, Gerald Lee jr 4/5, Roope Ahonen 2/0, Samuel Haanpää 1/4, Sasu Salin 1/2/3 syöttöä, Antti Nikkilä 0/1, Hanno Möttölä 0/0, Teemu Rannikko.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Susiladies liian kova Ruotsille – lupaava yleisömäärä
- Tappiokierteessä oleva Tuomas Iisalo entistä kovemmassa paineessa NBA:ssa
- NBA:n veteraanitähti takoi 49 pistettä
- Lauri Markkasen kurja tilanne – huippupeli ei riitä
- Belgia jyräsi – Awak Kuierin panoksesta ei apua
- Tuomas Iisalon lähtölaskenta kiihtymässä
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin hurjalla esityksellä
- Lauri Markkasella ei hyvältä näytä
- Miro Littlellä menee nyt lujaa
- Susijengi – MM-karsinnat
- Miro Littlellä menee nyt lujaa
- Tuomas Iisalon lähtölaskenta kiihtymässä
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin hurjalla esityksellä
- Lauri Markkasella ei hyvältä näytä
- Belgia jyräsi – Awak Kuierin panoksesta ei apua
- Lauri Markkasen kurja tilanne – huippupeli ei riitä
- Tappiokierteessä oleva Tuomas Iisalo entistä kovemmassa paineessa NBA:ssa
- NBA:n veteraanitähti takoi 49 pistettä