”Iso ja vahvaa voimakoripalloa pelaava joukkue vastassa”
Kroatia asettuu Susijengiä vastaan koripallon EM-kisojen jatkolohkon ensimmäisessä ottelussa. Suomen joukkueen valmennusryhmään kuuluvan Lassi Tuovin mukaan vastakkain on kaksi täysin erityyppistä joukkuetta.
Kroatian joukkueen keskipituus on 204-senttiä ja korien alla onkin odotettavissa melkoista painia.
– Iso ja vahvaa voimakoripalloa pelaava joukkue vastassa. He pyrkivät toimittamaan palloa korin alle ja sieltä aiheuttamaan virheitä tai syöttämään ulos heittäjille, Tuovi ennakoi Kroatian pelaamista SuomiKoris-sivustolle.
Puolustuksessa miespuolustuksen sijaan Kroatia pelaa ajoittain myös paikkapuolustusta.
– He ovat myös välillä pelanneet turnauksessa paikkaa yrittäen saada sillä temmon alas ja pyrkimään jarruttamaan vastustajan peliä. Se on aika herkullinen tilanne, sillä olemme täysin vastakohdat. Molemmat joukkueet pyrkivät varmasti viemään sitä ottelun tempoa ja rytmiä ihan eri suuntiin.
– Kumman ehdoilla tätä peliä viedään, niin pääsee varmasti ohjaksiin ja sitä kautta on vahvoilla voittaa, Tuovi jatkaa.
Suomen aseena hän pitää vauhtia ja tempoa ja haasteena levypallopelaamista.
– Se on yksi meidän pääkohta, mutta on siellä haasteita. He ovat isoja joka paikalle, joten tietyt levypallotilanteet ovat sellaisia joihin meidän pitää huolella valmistautua. On tässä kuitenkin viimeisen viikon aikana jotain oppimiskokemuksia ollut, että kun on tehty mitä on sovittu, niin ei sillä ole väliä mitä lukee selässä. Meidän oma joukkuepeli toimii kyllä ketä vastaan tahansa, Tuovi paaluttaa.
Jatkolohkon avauskamppailu Suomi-Kroatia alkaa kello 15.30. Ottelun vaiheita voi seurata myös SuomiKoris.comin Twitter- ja Facebook-sivuilta.
SuomiKoris.com Facebookissa
SuomiKoris.com Twitterissä
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sokkilähtö Euroopan huippuseurasta – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Chicago Bullsin superlupaus teki historiaa – onko tässä seuran uusi franchise-pelaaja?
- San Antonio Spurs lukitsi supertähden monivuotiseen sopimukseen
- Entiset tähtijoukkuetoverit tappelivat – nyrkinisku kasvoihin ja kohuviestit julki
- SuomiKoris listasi – NBA:n parhaat jäljellä olevat vapaat agentit
- Jättimäinen NBA-treidi lykkääntyy tutkinnan takia
- Utahin superlupaus vakuuttaa heti – Keyonte George paljasti hauskan yksityiskohdan
- Cleveland Cavaliers kiinnitti Donovan Mitchellin NBA:n kaikkien aikojen kausipalkalla
- Susijengistä tutulle sentterille uusi mahdollisuus ulkomailla
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesiltä harvinainen kaappaus NBA:ssa
- Siirtopommi: Keski-Suomen sarjanousija hankki huippusentterin
- YLE: Suomen maajoukkuepelaaja kärähti – nyt saatiin lisätietoa
- Tällä kokoonpanolla Suomi lähtee Ranskaa vastaan
- Oletko kuullut hänestä? Huippulupaus nousi viikon aikana sensaatioksi
- NBA Summer League: Utah Jazzin uusi takamies väläytteli hurjaa potentiaalia
- Susijengi sai köniin Ranskalta – 18-vuotias superlupaus avasi pistetilinsä
- Jättimäinen NBA-treidi lykkääntyy tutkinnan takia
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesiltä harvinainen kaappaus NBA:ssa
- Siirto varmistui: onko tässä itäisen konferenssin mestarisuosikki?
- Upea uran lopetus: Kyle Lowry lopettaa seurassa, johon toi ensimmäisen mestaruuden