Gerald Lee: ”Meillä on mahdollisuuksia, kun sähisemme tosi paljon”

Suomi joutuu kovan paikan eteen lauantaina, kun vastaan asettuu hallitseva Euroopan mestari ja maailmanlistan kakkonen Espanja. Viimeiset vuodet Euroopan kenttiä hallinnut Espanja on kokenut jo kaksi tappiota näissä kisoissa joista toinen tuli torstaina Kreikalle.
Espanja on osoittanut näissä kisoissa olevansa tavallinen kuolevainen. Gerald Lee juniorin Susijengin pitää saada sama pöhinä päälle kuin alkulohkon otteluissa ja Espanja on voitettavissa.
– Ensimmäistä kertaa Espanja on moneen vuoteen lyöty muutenkin kuin USA:n toimesta olympialaisissa. Heillä ei ole kaikkia pelaajia mukana, mutta heillä on silti todella paljon materiaalia eikä se ole siitä kiinni. Kreikka liikkui tosi paljon ja pisti heidän isoja jätkiä liikkumaan ja pelasi kovemmin kuin Espanja. Meillä on silloin mahdollisuuksia, kun me sähisemme tosi paljon. Näissä kaikissa peleissä mitä olemme voittaneet, olemme sähisseet tosi paljon. Silloin kun pelaamme joukkueena, niin meillä on aika hyvin asiat, Lee miettii Suomen aseita Espanjaa vastaan.
Espanjan joukkue vilisee tähtimiehiä ja korin alla päivystää monipuolinen Marc Gasol, jolla on mittaa 215-senttiä. Yksi vastaan yksi-tilanteissa Gasol on erittäin vaikea pysäyttää, mutta Lee korostaa koko joukkueen pelaamista Gasolin pysäyttämiseksi.
– Mehän olemme pienempi kuin jokainen joukkue tässä turnauksessa Ruotsia lukuun ottamatta. Olihan Kreikalla ja muillakin isoja jätkiä, mutta en tiedä olivatko he ihan Marcin tasoisia. Bourousiskin teki vain kuusi pistettä meitä vastaan, mutta me puolustamme joukkueena näitä isoja joukkueita vastaan. Marc on hyvä syöttäjä ja meillä voi tulla ongelmia sen kanssa. Meidän täytyy toivoa, että saamme prässättyä hänet hyvin, että hänelle tulee harhasyöttöjä ja ohiheittoja.
Suomella on allaan paha tappio Kroatian käsittelyssä. Susijengiltä ei nähty samanlaista taistelua ja liikettä kuin alkulohkon otteluissa, mutta Lee vakuuttaa lauantaina nähtävän erilainen joukkue.
– Meidän matsi oli vähän nukahdus eikä kellään riittänyt jalka eikä kellään ollut yritystä siinä pelissä. Olemme ehkä vähän paremmin valmistautuneet tähän toiseen matsiin. Pelin jälkeen oli palauttava puntti, aamulla treenit ja olemme keskustelleet siitä, miksei sitä yritystä ollut. Sehän on se meidän juttu, taistelu ja joukkuepuolustus. Luulen, että Espanja on enemmän vihainen tappiosta. He odottivat varmasti voittavansa jokaisen matsin. Me olemme altavastaajina ottelussa eikä meillä ole mitään paineita, Lee muistuttaa.
Suomen ja Espanjan ottelu alkaa lauantaina kello 18.45.
Salttu Forsström
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Suomalaistähti jatkoi hurjaa pistetehtailua Korisliigassa
- Lakers vei NBA Cupin nimiinsä
- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”