Bisonsille arvotaan Eurocup-vastustajat – vaihtoehdot tiedossa

Loimaan Bisonsille arvotaan tänään Eurocupin lohko tulevaa kautta varten. Bisons on sijoitettu kaaviossa alimmaksi ja vastustajavaihtoehdoista löytyy todella kovia nimiä. Loimaalaisten päävalmentaja Greg Gibson ei ole listannut suosikkivastustajia.
Gibson myöntää, ettei ole vielä juurikaan ehtinyt ajatella Eurocupia, vaan on keskittynyt täysillä oman joukkueen rakentamiseen ja kehittämiseen.
– En ole juuri miettinyt Eurocupia, mutta odotan sitä innostuneena. Pääfokus on tällä hetkellä kuitenkin omassa joukkueessamme ja huomioimme vastustajat sitten arvontatuloksen ratkettua. Tällä hetkellä en hirveästi vielä tiedä vastustajavaihtoehdoista, Gibson kertoo SuomiKoris-sivustolle.
Bisons on vahvistunut rutkasti tälle kaudelle ja viimeisimpänä tulokkaana joukkueeseen saapui viime kaudella Euroliigaa ja Eurocupia pelannut Frank Robinson. Gibsonin mukaan joukkuetta on rakennettu nimenomaan myös Eurocupia silmälläpitäen. Laaja ja tasokas rinki on samalla kova haaste päävalmentajalle itselleen.
– Siitä ei ole epäilystäkään, että meillä on tarpeeksi vahva joukkue kilpailemaan sekä kotimaassa että eurokentillä. Meidän pelaajat 1-11 olisivat varmasti missä muussa tahansa Korisliigan joukkueessa avausviisikon miehiä. Siinä mielessä tilanne on hyvä, mutta minun on pystyttävä pitämään kaikki pelaajat keskittyneinä ja tyytyväisinä, Gibson muistuttaa.
Eurocupin arvonnat alkavat kello 13.30 Suomen aikaa. Bisons on asetettu ennakkokaavioissa toiseen konferenssiin ja on kuudennessa korissa. Ykköskorista löytyy Petteri Koposen Himki. Koposen lisäksi suomalaispelaajien seuroista on mukana Sasu Salinin Union Olimpija, mutta slovenialaisjoukkue on toisessa konferenssissa. Myös Gerald Lee juniorin CSU Asesoft Ploiesti on Bisonsin kanssa samassa korissa, joten se ei voi tulla Bisonsia vastaan.
Bisonsin mahdolliset vastustajat:
1. kori: Unics Kazan (Rus), BC Himki (Rus), Spartak Pietari (Rus), Buducnost voli Podgorica (Mne)
2. kori: Nizhni Novgorod (Rus), Banvit Bandirma (Tur), Besiktas Integral Forex Istanbul (Tur), Pinar Karsiyaka Izmir (Tur)
3. kori: Aykon Ted Ankara Kolejlili (Tur), Hapoel Migdal Jerusalem (Isr), VEF Riga (Lat), Panionios Ateena (Gre)
4. kori: PAOK Thessaloniki (Gre), Maccabi Haifa Bazan (Isr), Neptunas Klaipeda (Ltu), Igokea Aleksandrovac (Srb)
5. kori: Radnicki Kragujevac (Srb), MZT Skopje Aerobom (Mkd), Himik Juzhne (Ukr), Lukoil Academic Sofia (Bul)
Salttu Forsström
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä