Vesa Walldén: ”Lähdemme saamaan villiä korttia”
Suomen Koripalloliitto päätti lähteä hakemaan ensi kesän MM-kisoihin villiä korttia. Suomen Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldénin mukaan Suomella on kaikki edellytykset kortin saamiseen.
Villin kortin yhtenä saamisen ehtona on 500 000 euron lahjoitus, joka on aiheuttanut paljon keskusteluja. Walldénin valottaa, että raha tullaan keräämään Koripalloliiton budjetin ulkopuolelta eikä ole pois liiton toiminnasta.
– Ehdottomasti emme kajoa mihinkään meidän budjettiin, vaan tässä haetaan uutta rahaa. Haluan tehdä selväksi sen, ettei kukaan luule, että tällä otettaisiin jostain muusta pois meidän toiminnastamme. Tämä oli hallitukselta hyvin selkeä päätös, että sen rahan pitää tulla ulkopuolelta, Walldén korostaa SuomiKoris-sivustolle.
Walldén on toiveikas, että rahat saadaan kerättyä ja sitä kautta unelma MM-kisoista elää.
– Lähiaikoina olemme varmasti sen asian suhteen viisaampia. Se on iso raha, mutta meillä on parhaat voimat tekemässä sen eteen töitä.
– Emme lähde vain kokeilemaan villin kortin saamista, vaan lähdemme saamaan villiä korttia. Me pähkäilimme sitä viikon verran ja teimme esityksen ja päätimme hakea sitä.
Slovenian EM-kisoissa Suomi kukisti lajin mahtimaita ja katsomossa oli parisen tuhatta suomalaisfania. Juuri näiden kriteerien päälle Suomi perustaa hakemuksensa.
– Urheilullisesti olemme kaataneet muut hakijamaat lähivuosien aikana ja se on olennainen asia tässä. Lisäksi se, että miten se vaikuttaa isäntämaahan, että kisoihin tulisi tuhansia suomalaisia. Sehän olisi vain positiivinen asia, sillä hehän tuovat maahan rahaa, Walldén muistuttaa.
Walldénin mukaan Suomella oli nyt otollinen mahdollisuus lähteä hakemaan paikkaa MM-kisoihin.
– Tämä on yksi hieno mahdollisuus ja kuka ei sitä käyttäisi. Tässä on hyvä pössis päällä, Walldén heittää.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA antaa MM-kisoihin neljä villiä korttia ja se tekee päätöksen korttien kohtalosta 1. helmikuuta.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätyssiirto: Karhu Basket värväsi huippunimen ensi kaudeksi
- Euroliigan supertähti palaa takaisin NBA:han – tässä uusi seura!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers