Bisons vei Eurocupin trillerin

Bisons avasi Eurocupin parhaalla mahdollisella tavalla 6142 katsojan edessä, kun se voitti Liettuan pronssijoukkue Neptunas Klaipedan 63-62 (47-44).
Ottelun ensimmäinen neljännes alkoi tasaisissa merkeissä, mutta lievä hermostuneisuus ehkä hieman vaivasi molempia joukkueita. Puheet liettualaisten hyvästä heittotarkkuudesta eivät olleet turhia, mutta Bisons ei päästänyt vieraitaan missään vaiheessa karkuun. Ensimmäistä taukoa lähdettiin viettämään Klaipedan 16-15 johdossa. Loimaalaisten paras pistemies oli kuusi pistettä tehnyt Frank Robinson. Klaipeda taasen nojasi vahvasti Edgaras Ulanovasin yhdeksään pisteeseen.
Toisella neljänneksellä Billy Keys nosti viidellä pisteellään loimaalaiset johtoon ja heti perään Robinson räjäytti katsomon huutoon komealla donkillaan ja Klaipeda joutui turvautumaan aikalisään viiden pisteen tappioasemassa. Bisonsin puolustus oli rautaa ja eikä Klaipeda saanut helppoja koreja tehtyä, mutta toisaalta Bisons sortui helppoihin pallonmenetyksiin hyökkäyspäässä eikä saanut repäistyä kunnon eroa. Klaipeda ei saanut toisella jaksolla kuin kaksi pelitilannekoia. Lopulta tauolle mentiin Biisoneiden 30-25-johdossa.
Kolmas neljännes eteni koko ajan tasaisissa merkeissä. Klaipeda pääsi paremmin peliin mukaan ja Bisonsin hyökkäyspeli takkusi. Mikko Koivisto sai aikaisessa vaiheessa neljännen virheensä ja pakotti joukkueen kapteenin vaihtoon. Pahimmillaan Klaipeda pääsi jo tasoihin, mutta viimeisellä sekunnilla Justin Hawkins vei Biisonit taukojohtoon 47-44.
Bisons säilytti hyvän intensiteetin viimeisellä neljänneksellä ja piti niukan johtoasemansa. Liettualaiset eivät kuitenkaan missään vaiheessa luovuttaneet ja näin jännitys säilyi aivan loppuun saakka. Joukkueet tehtailivat pisteitä tasatahtiin kotijoukkueen ollen koko ajan hieman niskan päällä. Andrew Smith toi vieraat pisteen päähän minuutti ennen loppua. Seuraavassa hyökkäyksessä Robinson otti askeleet, mutta Arvydas Eitutaviciuksen kolmosyritys meni ohi, mutta Keys nappasi pallon ollen sivurajan yli ja Klaipeda pääsi uudelleen yrittämään ratkaisua. Martynas Mazeikan yritys meni kuitenkin ohi ja Keys joutui virheen kohteeksi ja upotti varmasti molemmat vapaaheitot venyttäen eron kolmeen. Marius Runkauskas pääsi vielä heittämään vapaaheittoja upottaen vain toisen. Koivisto oli seuraavaksi vapaaheittoviivalla eikä kokenut konkari erehtynyt ja hän iski lopullisen niitin ottelulle. Valdas Vasyliuksen kolmonen summerin soidessa ei enää auttanut ja näin Bisons otti hienon voiton pisteen erolla.
Bisonsin seuraava peli on viikon päästä serbialaista Radnickia vastaan vieraskentällä. Seuraava kotiottelu on kahden viikon päästä Besiktasia vastaan.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui