Bisons ja Karhu nousivat voittoihin

Bisons ja Karhu joutuivat tekemään täyden päivätyön voiton eteen, mutta kärkijoukkueet puristivat voittoihin lauantain Korisliigan peleissä.
Bisons jatkaa edelleen ilman tappioita, mutta ilman voittoja oleva Kouvot ei päästänyt mestareita helpolla. Kouvot johti vielä tauolla kolmella pisteellä ja piti Bisonsia tiukoilla loppuun saakka. Kotijoukkue kuitenkin puristi lopussa 91-80 (39-42)-voiton. Ottelun paras pistemies oli vieraiden Frankie Sullivan, joka pussitti yhteensä 32 pistettä ja Alexander Madsen pelasi hienon ottelun tehdessään 20 pistettä. Tuomas Hirvonen oli niin ikään vahva 16 pisteellä ja Delvon Johnson teki 12 pistettä ja otti 10 levypalloa. Hirvonen antoi pisteidensä lisäksi seitsemän korisyöttöä. Bisonsilta Frank Robinson esitti jälleen väkeviä otteita tehdessään 19 pistettä, Tuukka Kotti nosti 17, Mikko Koivisto 14, Carl Lindbom sekä Antto Nikkarainen upottivat 12 pistettä. Nikkarinen jakoi lisäksi kahdeksan korisyöttöä.
Karhu otti kotonaan tärkeän voiton ja aiheutti Hongalle sen kolmannen peräkkäisen tappion, kun se voitti Kauhajoella 87-81 (37-44). Honka johti ottelua pitkään, mutta Karhu nousi ohi. Andre Williamson oli Karhun paras pistemies 20 pisteellä ja Antwine Williams teki 17 ja Markus Molenius säesti 12 pisteellä ja myös Bojan Sarcevic ylsi kaksinumeroisiin. Vierailijoiden korinteko lepäsi vahvasti Omar Krayemin ja Ronnie Clarken harteilla. Krayem merkkautti yhteensä 32 pistettä ja Clarck sai kasaan 22. Jaraun Burrows (11) ja Villematti Kopio (10) pääsivät myös mukaville pistemäärille.
Bisons on voittanut kaikki ottelunsa ja Karhu on hävinnyt vain yhden ottelun tähän mennessä. Kouvot on Korikobrien ohella vielä ilman voittoja. Sunnuntaina Korisliigassa pelataan yksi ottelu Salon Vilppaan ja KTP:n välillä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Boston selvisi kovassa paikassa
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat