Ilari Seppälä myöntää ongelmat puolustuspelissä

Kouvojen tappioputki sai jatkoa keskiviikkona, kun kouvolalaiset hävisivät Lahdessa Namikalle 59-86. Kouvojen kapteeni Ilari Seppälän mukaan lahtelaisten vahva alku lannisti Kouvoja eikä joukkue pystynyt kasaamaan itseään voittotaisteluun.
Lahti repäisi jo ensimmäisellä puoliajalla 52-26-johdon eikä Kouvot enää toipunut lahtelaisten vahvasta alkurynnistyksestä.
– Lahti tuli kovaa peliin ja puolusti meidät pois omalta mukavuusalueelta. Meillä oli sama idea peliin lähdettäessä, mutta Lahti sai pallon aina sinne mihin halusi ja pääsi pelaamaan lähelle koria. Lisäksi he heittivät alussa kolmoset kovalla prosentilla sisään. Taisi siinä meillä päät laskea jo ennen puoliaikaa, Seppälä toteaa Kouvojen sivuilla.
– Lopussa pelattiin taas ihan hyvin, kun kentälle tulivat ne pelaajat jotka ovat olleet Kouvolassa jo pidempään. Silloin pystyttiin toteuttamaan paremmin meidän pelisysteemiä ja peli näytti ihan hyvältä. Puolustuksessa meillä on suurimmat ongelmat tällä hetkellä, Seppälä analysoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia