Petteri Koposen Himki on edennyt vakuuttavasti sekä VTB-liigassa että Eurocupissa. Koposen mukaan joukkueella löytyy kuitenkin vielä parannettavaa.

Himkillä oli peleistä vapaa viikonloppu ja se on päässyt nyt valmistautumaan tiistain Eurocupin kotiotteluun Lukoil Sofiaa vastaan.

– Reissaaminen on aina kuluttavaa, mutta nyt viikonloppuna ei ollut VTB-peliä ja perjantaina oli vapaa päivä. Tekee hyvää päästä vähän harjoittelemaan ja saada peliä toimimaan ja laittamaan kuntoon niitä kohtia mitkä eivät toimi. Menemme koko ajan parempaan suuntaan, mutta puolustuspelissä on vielä parannettavaa, Koponen kertoo SuomiKoris.comille.

Koponen pelaa toista kauttaan Himkissä legendaarisen liettualaisen Rimas Kurtinaitisin alaisuudessa. Koposen mukaan Kurtinaitisin pelikirjaan ei ole juuri lisätty uusia lukuja.

– Ihan samat systeemit kuin viime kaudellakin. Meillä ei ihan hirveästi joukkue vaihtunut, mutta Kurtinaitisilla on omat kuvionsa, Koponen heittää.

Himkillä on käytännössä mahdollisuus varmistaa paikkansa jatkossa Eurocupissa tiistaina voittamalla Lukoil Sofia.

Salttu Forsström