Vilpas ei ollut alussa hereillä
Kuva: Juha Tamminen
Vilpas hävisi torstaina KTP:lle vieraissa eikä pystynyt vastaamaan kotkalaisten vahvaan pelaamiseen. Vilppaalle ottelu oli kolmas kuuden päivän sisälle ja se valitettavasti näkyi huonona energiana kentällä.
Edellispelissä Vilpas haastoi tosissaan Bisonsin voitosta, mutta torstaina KTP oli selkeästi niskan päällä. Vilppaan into ja energiat jäivät Loimaan liikuntahallin parketille, siksi väkinäistä pelaaminen oli. Jalat eivät pysyneet kotkalaisten mukana oikein missään vaiheessa ja siitä kertoo murheelliset 94 päästettyä pistettä.
– Pyrintöä, Karhua ja Loimaata vastaan päästimme omaan päähän aivan erilaisia lukemia. KTP latoi 94 pistettä eli ongelmat löytyivät tänään puolustuspäästä. Ei oltu taaskaan valmiita heti alusta lähtien. Ollaan oltu kovassa otteluputkessa ja nyt huilataan pari päivää ja siirretään katseet Lahden kaatoon, totesi Mikko Tupamäki Vilppaan sivujen mukaan.
Vilppaan selkeä ykkönen oli 20 pistettä upottanut Eero Lehtinen.
– KTP pääsi tänään liian helpolla, emme pystyneet puolustuspäässä samaan kuin aiemmissa peleissä. Kotka pelaa fiksusti hyökkäyspäässä, emme pystyneet vastaamaan siihen, Lehtinen harmitteli.
LUE MYÖS:
- Nyt se on ohi – LeBron Jamesin putki jatkui lähes 19 vuotta
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- NBA:n megatähti pitkään sivussa
- NBA:n veteraanitähdelle tyly ilmoitus
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- Suru-uutinen: 20-vuotias koripallolupaus loukkaantui ottelussa – kuoli sairaalassa
- IL: Susijengin kaksikko joutui sanomaan ”ei kiitos” Alexander Stubbille
- Lauri Markkanen sai juonenpäästä kiinni – yllättävä tulos
- NBA:n sisäpiiriläinen: Lauri Markkasen tilanteessa yllättävä käänne
- Näin Lauri Markkanen kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Italian NBA-ikoni teki päätöksensä
- Toimittajan villi visio: NBA:ssa jysähtää – 212 miljoonan dollarin tähti vaihtaa maisemaa?
- Tuomas Iisalon voittokulku ohi
- Susijengin tilanne on yhä haastava
- Sasu Salin nousee pian huimaan kerhoon – Hanno Möttölä jää taakse