Petteri Koponen uskoo Himkin mahdollisuuksin voittaa Eurocup

Himki kasvatti voittoputkensa Eurocupissa jo 11 ottelun mittaiseksi keskiviikkona, kun se murskasi kotonaan Maccabi Haifan 87-48. Petteri Koposen mielestä Himkillä on edellytykset voittaa koko turnaus, vaikkei se helppoa tule olemaan.
Haifa ei pystynyt tarjoamaan kunnon vastusta hurjassa vireessä olevalle Himkille ja vastustajan kesyys yllätti myös Koposen.
– Peli oli ainakin itselleni pieni yllätys. Otimme heiltä heti alussa luulot pois eivätkä he löytäneet peliään missään vaiheessa. Pelasimme hyvin ja jossain välissä eroa oli jo yli 40 pistettä.
Voitto oli Himkille toinen jatkolohkossa, sillä aiemmin Siena sai tuta keltapaitojen vahvan vireen.
– Voitto oli tosi tärkeä, sillä lohkossa on vain neljä joukkuetta ja lopussa voidaan vertailla piste-eroja. Tässä on kuitenkin pelejä vielä jäljellä, mutta olemme hyvässä tilanteessa tällä hetkellä, Koponen summaa.
Himkillä on jo kahden ottelun jälkeen jalka osittain jatkopeleissä, sillä niin vakuuttavasti joukkue on pelannut tällä kaudella. Voitto seuraavasta pelistä Nymburkia vastaan toisi jatkopaikan ja lohkovoiton askeleen lähemmäs. Hienojen esitysten ansiosta Himki on nyt yksi kilpailun suurimmista ennakkosuosikeista.
Arpaonni ei välttämättä ole ollut Himkin puolella, sillä jatkolohko on selvästi yksi kovimmista eivätkä pudotuspelien vastustajavaihtoehdotkaan ole helpommasta päästä.
– Itse olemme uskoneet mahdollisuuksiimme taistella voitosta koko ajan, mutta meillä on vielä varaa parantaa. Seuraavalla kierroksella tulisi todennäköisesti vastaan Valencia tai Kazan, Koponen katsoo jo eteenpäin.
Valencia on suomalaisille jo tuttu tältä kaudelta, sillä Sasu Salinin Olimpia pesi espanjalaiset kahdesti alkulohkovaiheessa.
– Sasun kanssa juttelin, ettei Valencia ole välttämättä ihan niin kova tänä vuonna kuin aikaisemmin. Ne ovat kuitenkin kovia joukkueita, mutta tässä vaiheessa vain kovia joukkueita joutuu pihalle. Kaavio menee nyt tällä kertaa näin, mutta kaikki pitää voittaa jos mielii voittaa kilpailun.
Himkin seuraava peli on sunnuntaina VTB-liigassa, kun se kohtaa Bisonsille tutun Neptunasin.
Salttu Forsström

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NBA:n mestaruus on yhden otteluvoiton päässä
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- Synkkää – Lauri Markkanen on tilastoykkösenä
- Mikael Jantunen pelaa Ranskassa finaaleissa
- Useampi NBA-pelaaja saapuu Tampereelle
- NBA:ssa hurja siirtohuhu
- Korisliigassa tehtiin pelaajasopimuksia
- Sasu Salin voitti Romanian mestaruuden
- Sasu Salin loisti Romaniassa
- NBA:n arvokkain pelaaja loisti tärkeillä hetkillä
- Yllättäjä taas johtoon NBA-finaaleissa
- NBA:n mestaruus on yhden otteluvoiton päässä