Bisons-tappio ei aiheuttanut föönikäsittelyä Kouvoissa: ”En lähtisi hirveästi mollaamaan pelaajia”

Kouvot ei pystynyt horjuttamaan hallitsevaa mestaria keskiviikon Korisliigan kierroksella, vaan Bisons oli liian kova pala purtavaksi
Bisons karkasi ottelussa toisella neljänneksellä mennen tauolle 13 pisteen johdossa eikä Kouvot pystynyt enää kirimään vastustajaansa kiinni. Päätössummerin soitua pisteet olivat loimaalaisille 83-70.
– Kerroin pelaajille puoliajalla, että me pelaamme kuin normaalissa Korisliigan runkosarjamatsissa, mutta vastustaja pelaa Eurocup-intensiteetillä. Se oli se suuri ero ensimmäisellä puoliajalla. Meidän ilme oli kuitenkin hyvä koko pelin ajan, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen pohti Kouvojen sivuilla.
– Me tulimme (toisella puoliajalla) kolme kertaa 14 pinnan tappioasemasta kuuteen seitsemään pisteeseen, mutta sitten loppui maltti. Niissä tilanteissa, kun on kuusi minuuttia jäljellä ja kuusi pistettä eroa niin silloin pitää toteuttaa asioita vielä paremmin, Lehtonen jatkoi.
Kouvot-luotsi olisi toivonut omiltaan enemmän joukkuepelaamista ottelun ratkaisuhetkillä.
– Me otimme puolustuksessa pari kolme tosi isoa riskiä mitkä maksoivat saman tien kolme tai kaksi pistettä toisessa päässä. Siihen vastapainoksi nokitimme sitten vielä jollain henkilökohtaisilla ratkaisuilla. Eli siinä vaiheessa kun vastustaja teki korin, niin meille tuli heti sellainen ilmapiiri joukkueessa, että nyt minun pitää tasoittaa eikä se, että meidän pitää tasoittaa tämä ottelu. Joukkueajattelutapa ei kestänyt tappoasemassa hyökkäyksessä eikä puolustuksessa, vaan tuli se ”minä minä”-vaihe. Siinä olisi vain pitänyt malttaa pelata, Lehtonen ruotii.
Lehtonen muisti kehua myös vastustajaa.
– En lähtisi hirveästi mollaamaan meidän pelaajia. Täytyy antaa tunnustusta vastustajalle siitä, että he puolustivat äärimmäisen hyvin ja pystyivät heittämään tällä prosentilla ja lisäksi noin vähillä hyökkäysposessioneilla tekemään kuitenkin 83 pistettä. Emmekä me olleet tänään edes kovin huonoja puolustuksessa. Tänään oli vain sellainen tilanne, että vastustaja oli parempi, Lehtonen myönsi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Karmea uutinen NBA-finalistista