Susijengin Petteri Koponen NBA:sta: ”Pystyisin jo helposti pelaamaan siellä”

Suomen maajoukkueen kirkkaimmalla tähdellä Petteri Koposella on takanaan syksyn loistokkaat EM-kisat sekä mainiosti sujunut kausi Venäjällä.
Koposen seura Himki ei hävinnyt VTB-liigan runkosarjassa peliäkään. SuomiKoris-sivusto tapasi Koposen ja saimme mielenkiintoisia vastauksia mm. miehen NBA-haaveisiin liittyen.
Millaiset ovat lähtökohdat pudotuspeleihin Venäjällä?
Meillä on kotietu loppuun asti. Pelattiin niin hyvä runkosarja, ei hävitty kertaakaan, että niin pitkälle kuin mennään niin meillä on kotietu.
Ekalla kierroksella tulee varmaan Nizhni Novgorod vastaan. He ovat itse asiassa parhaillaan eurocupissa, pelaavat Valenciaa vastaan finaalipaikasta. Mutta minusta meillä silti parempi joukkue.
Jos mennään siitä jatkoon, niin toisella kierroksella tulisi Lietuvos Rytas Liettuasta. Hekin ovat Euroliigajoukkue, eli ei helppoa tule olemaan, mutta uskon, että meillä on kaikki mahdollisuudet mennä ihan loppuun asti.
CSKA, Kazan ja Lokomotiv ovat toisella puolella kaaviota, joten meillä kävi mun mielestä ihan hyvä tsägä, koska ne ovat ne pahimmat joukkueet ja ovat siellä toisella puolella. Eli meillä on kaikki tavallaan ihan omissa käsissä. Siinä on panoksena sekin, että saataisiin euroliigapaikka ensi kaudelle, ja se on se mitä koko seura tavoittelee ja mitä varten joukkue tälle kaudelle rakennettiin.
Olet pelannut euroliigaa aiemminkin – eroaako se kuinka paljon eurocupista?
Esimerkiksi Valencia, Kazan tai me pystyttäisiin helposti menemään euroliigassa 16 joukkoon, eli ei siinä sinänsä ole eroa. Mutta totta kai euroliiga on hehkeämpää, mediaseksikkäämpää ja siellä ovat isoimmat starat ja joukkueet.
Olet itse noussut viime vuosina suomalaisurheilijoiden joukossa siihen kirkkaimpaan kaartiin. Miltä tällainen ajatus tuntuu?
Eihän sitä itse tietysti noin kelaile. Mutta totta kai ollaan pelattu maajoukkueen kanssa hyvin ja menestytty siellä, ja kun itsellä on mennyt seurajoukkueessa hyvin, niin totta kai on kiva, että itse ja suomalainen koripallo saa tunnustusta. Se on vähän niin kuin palkintoa työstä, jota on tehty.
Muistan kuinka itse tulin maajoukkueeseen ja pelattiin Luxemburgia ja näitä vastaan, ja nyt ollaan menossa MM-kisoihin, niin eihän sitä voi käsittää. Onhan se uskomatonta, ja toivottavasti se näkyy tulevaisuudessakin kiinnostuksena.
”MM-kisat on hyvä näyttöpaikka”
Paljon on puhuttu siitäkin, että sinusta on kasvanut maajoukkueen johtava pelaaja – näin ovat todenneet myös Hanno Möttölä ja Teemu Rannikko. Miten sä olet tällaiseen rooliin oppinut?
Kyllä se on varmaan ihan vuosien saatossa, kun on ollut seura- ja maajoukkueessa, ja ikää ja kehitystä on tullut. Kentällä olen aina tykännyt ottaa vastuuta ja pelata isossa roolissa.
Teemulla ja Hannolla ei pelivuosia välttämättä enää hirveän monta ole, ja he ovat näyttäneet vuosien varrella mitä joukkueen eteenpäin vieminen vaatii. Nyt olen vaan yrittänyt tehdä niitä juttuja, mitä itse osaan. Olla oma itseni. Olen huumoriveikko välillä kopissa, mutta sitten kun pelataan voitosta, olen tosissani joka jutussa.
Vieläkö NBA on suunnitelmissa?
No onhan se aina välillä mielessä. Meidän apukoutsikin kysyi, että olenko menossa NBA:han ensi kaudeksi, koska hänen mielestään pystyisin jo helposti pelaamaan siellä. Mä sanoin, että ei se ole aina itsestä kiinni. Mulla on Venäjällä vuosi sopimusta jäljellä, ja jos nyt pitäisi päättää niin uskon, että jatkan siellä ainakin sen vuoden vielä.
Mutta katsotaan. Tässä ammatissa olen oppinut, että ei pidä liikaa mennä asioiden edelle. Joka vuosi katsotaan kesällä, mikä tilanne ja kiinnostus Jenkeissä on. Totta kai jos tulee loistava mahdollisuus sinne lähteä ja kaikki natsaa, niin kyllä edelleen haluaisin sinne päästä testaamaan omia taitojani ja tiedän, että pystyn niitäkin jätkiä vastaan pelaamaan.
Ja kuten tuossa puhuttiin, niin varmasti nämä MM-kisat ovat maajoukkueen kanssa todella hyvä näyttöpaikka.
Panu Markkanen
Twitter: @PanuMarkkanen
Loma ja fanimatka samassa! Tätä tilaisuutta et halua jättää hyödyntämättä!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia