Susijengin apuvalmentaja hakee valmennusoppia ulkomailta
Viime vuodet Lappeenrannan Namikan päävalmentajana sekä Susijengin apuvalmentajana toiminut Lassi Tuovi aikoo tällä kaudella ammentaa oppia ulkomailta ja kehittää itseään.
Tuovi on tällä hetkellä ilman valmennuspaikkaa ja hän aikoo käyttää tilaisuuden hyväkseen kierrellessään eri paikoissa tutustumassa muiden valmennusmetodeihin.
– Ensimmäisenä tavoitteena oli tarkoitus päästä jonkun kokeneen valmentajan oppiin apuvalmentajaksi ammentamaan oppia, mutta se ei onnistunut osittain aikataulusyistä. Muutaman valmentajan kanssa on alustavasti sovittu, että pääsen seuraamaan joukkueen harjoituksia ja tekemisiä, Tuovi valottaa tulevaisuuden suunnitelmiaan SuomiKoris-sivustolle.
Vaikka 27-vuotias Tuovi on valmentajaksi vielä nuori, on hän ehtinyt jo kerätä runsaasti valmentajakokemusta kotimaasta. Nyt edessä ovat uudenlaiset tuulahdukset.
– Kun on 10 kautta valmentanut koripalloa Suomessa, niin kyllä siinä aikamoisessa kuplassa on sisällä. Olen ollut etuoikeutetussa asemassa, että olen päässyt olemaan maajoukkuetoiminnassa mukana ja nähnyt kansainvälistä huippua. Päätin, että nyt on hyvä aika käydä katsomassa myös jotain muuta.
– Pelejä ja taktiikoita näkee aina katsomostakin, mutta on tärkeä päästä myös keskustelemaan ja näkemään miten kokeneemmat valmentajat opettavat pelaajia, sillä valmentaminenhan on pitkälti opettamista. Se miten he opettavat ja miten asioita käydään pelaajien kanssa läpi, on sellainen suuri asia jota odotan, Tuovi kertoo.
Osaltaan Tuovi myös katsoo tulevaisuuteen ja luo samalla kontakteja ulkomaille mahdollisia ulkomaan pestejä silmällä pitäen.
– Tässä ollaan ilman töitä ja totta kai tarkoitus on löytää jossain vaiheessa töitä. Suomessa ei juuri itseään enää tarvitse esitellä, mutta ulkomailla tilanne on hieman haastavampi. Sähköpostin sijaan on tärkeä käydä näyttämässä myös naamaa ja keskustelemassa, jotta he tutustuvat hieman paremmin, Tuovi muistuttaa.
Salttu Forsström
- NBA:n seiskapelistä ei tullutkaan trilleriä
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Seagulls onnistui Karhun kaadossa
- Los Angelesin koriskevät lässähti pahasti
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Korisliigassa hurjin pistesaldo 26 vuoteen
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Korisliigassa hurjin pistesaldo 26 vuoteen
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Seagulls katkaisi oudon kierteen – valtava voitto
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- LeBron James lomille – Messin kannustus ei riittänyt Miamissa
- NBA:n kriisiseura ryhdistäytyi – murskaava esitys
- Los Angelesin koriskevät lässähti pahasti