Bisons kohtaa Team USA Selectin keskiviikkona
![Bisons2013](https://www.suomikoris.com/app/uploads/2013/09/Bisons2013.jpg)
Bisons Loimaa aloitti pelikautensa voittoisalla Tallinnan harjoitusturnauksella viime viikonloppuna ja nyt on kotiotteluiden vuoro. Loimaalaisyleisö pääsee ensimmäistä kertaa tutustumaan uuteen kokoonpanoon keskiviikkona, kun vastaan asettuu tuttu harjoitusvastus Yhdysvalloista – Team USA Select.
Team USA Select on entuudestaan nimituttu vastus loimaalaisille. Viime kaudella jenkkejä ei saviseudulla nähty, mutta parina aiempana kautena he ovat käyneet testaamassa loimaalaisten alkukauden pelivirettä. Useimmiten Bisons on ollut Amerikan serkkuja vahvempi, mutta vastustajan runko elää kaudesta toiseen. Vaihtuvuus USA Selectissä on suuri, sillä ryhmä koostuu nuorista pelaajista, jotka ovat vanhan mantereen kiertueella antamassa näyttöjä paikallisille seuroille palkkauksen toivossa. Näin ollen ryhmästä on vaikea sanoa mitään ennen varsinaista peli-iltaa.
Biisonipelaajat ovat päässeet harjoittelemaan yhdessä jo suhteellisen pitkään. Kun vielä MM-kisat saatiin päätökseen, vapautuivat maajoukkueen tukipilarit Tuukka Kotti ja Matti Nuutinen seurajoukkueensa palvelukseen. Herrat ovat ehtineet jo hetken tallata Loimaan tasamaita ja varmasti janoavat takaisin kilpakentille.
Muista vanhoista tutuista joukkueessa jatkavat Ville Mäkäläinen, Ilpo Pehkonen ja Antto Nikkarinen. Myös paluumuuttaja Eero Aaltonen nähdään taas tutussa Biisonipaidassa vuoden mittaisen Lappeenrannan ekskursion jälkeen.
Vaikka vanhoja tuttuja on varmasti hauska seurata, kohdistuu suurin mielenkiinto joukkueen uusiin jäseniin. Kotimaisista pelureista Roope Ahonen ja Erkka Lahti saavat tulikasteensa uuden kotiyleisönsä edessä keskiviikkona.
Biisonit pisti koko yhdysvaltalaisosastonsa remonttiin täksi kaudeksi. Pelinrakennusvastuusta yhdessä Nikkarisen ja Ahosen kanssa kantaa Aaron Johnson. Tulitukea laidoista tarjoavat parimetriset Will Harris ja Ian Hummer. Korin alla jyrän lailla elintilasta taistelee Travis Nelson. Nelson on mahdollisesti fyysisin sentteri, mitä Biisoneissa on kuunaan nähty.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Britney Griner toipui venäläisestä vankilasta olympialaisiin
- Kykeneekö Kevin Durant pelaamaan olympialaisissa? – näin mies itse kommentoi
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Korisliigan seura kertoi useista sopimuksista
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat
- Lauri Markkasesta valmistellaan hurjaa tarjousta
- Olivier Nkamhoua antoi viimeiset NBA-näyttönsä – nyt jännitetään
- NBA:n supertähdet kovilla myös maailmanmestarin kanssa
- NBA:n mestari pääsee viimein lyömään rahoiksi
- USA:n NBA-supertähdet lähellä järkyttävää tappiota
- NBA-seurat vaihtoivat pelaajia
- Kanada murskasi suomalaiset karmein lukemin
- LeBron James pääsee Pariisissa kovaan klubiin
- Tapio Suominen muistetaan kovana koripallomiehenä
- Italia oli liian kova Suomelle – silti historialliset kisat