Bisons jyräsi Team USA Selectin yli
Kausi 2014 – 2015 potkaistiin virallisesti käyntiin, kun Bisons kohtasi Team USA Selectin Loimaan liikuntahallissa Biisonien ensimmäisessä preseason-kotiottelussa. Vauhdikkaan pelin voittajaksi selvisi lopulta isäntäjoukkue ilman suurempia vaikeuksia.
Bisonsilla oli koko ajan ottelun langat käsissään. Erkka Lahti, Ian Hummer, Tuukka Kotti ja Ville Mäkäläinen olivat ottelusta sivussa, mutta muuten koko 11 miehen rosteri pelasi tasaisen suuret minuutit. Artur Arhangelski (3/1/1r) ja Liam Djeen (9/1s) pelasivat molemmat yli 10 minuuttia ja varsin mallikkaasti. Nuoret herrat saavat tulevalla kaudella Korisliigassa entistä enemmän vastuuta, joten oli hyvä huomata, että he pystyivät pärjäämään pelitilanteissa.
Ei pidä ajatella, että USA Select olisi ollut heittopussi. Monet muistelivat viime kertaa, kun Bisons voitti jenkit noin 50 pisteellä, mutta tänä vuonna ryhmä oli huomattavasti laadukkaampi. Varsikin viisikko Nick Miller (20/4/4/1r), Ian Gregory (17/5), Marcus Graham (17/6/1), Thurley Love (14/5/2/2r/1t) ja Leon Martin (19/5/3/1r) olivat monipuolisia pelimiehiä.
– Emme ole niin iso joukkue, mutta olemme nopeita ja pelaamme rohkeasti sekä röyhkeästi, Team USA Selectin päävalmentaja Sean Kilmartin kuvaili joukkojaan pelin jälkeen Bisonsin sivuilla.
Bisons pysyi kuskin pukilla aina, kun joukkueen parhaat voimat olivat kentällä. Puoliajan kuuden pisteen johto kasvoi hetkessä 18 pisteeseen, kun Biisonilauma rynnisti jenkkien yli Travis Nelsonin (20/12/1/3t) toimiessa karkumatkan primus motorina. USA Select onnistui toisen puoliskon korinteossa vasta lähes neljän minuutin pelin jälkeen. USA ei pystynyt enää juurikaan haastamaan isäntäjoukkuetta.
Eero Aaltonen (6/3) vastasi muutamasta illan näyttävimmistä suorituksista. Toisella neljänneksellä Roope Ahonen (11/3/6/1r) tiputti näyttävän selän takaa syötön, jonka Aaltonen sai pidettyä hallussaan ja ujutettua sukkaan. Kolmannessa erässä Loimaan oma kasvatti nappasi Antto Nikkarisen (11/1/4) passin hyppysiinsä ja painoi pallon alaspäin.
Matti Nuutinen (15/7/3r) kantoi kapteenin viittaa harteillaan harjoitusottelussa. Nuutinen esiintyi edukseen myös kentällä – 15 pojon saalis takasi toiseksi parhaan lukeman pistesarakkeessa. Aaron Johnson (9/2/8/1r) oli liikkeissään juuri niin vikkelä kuin oli ennakoitukin. Will Harris (14/3/2/1r; kolmoset 4/5, 80%) huudatti kotiyleisöä tarkalla heittokädellään.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättimäinen NBA-treidi lykkääntyy tutkinnan takia
- Utahin superlupaus vakuuttaa heti – Keyonte George paljasti hauskan yksityiskohdan
- Cleveland Cavaliers kiinnitti Donovan Mitchellin NBA:n kaikkien aikojen kausipalkalla
- Susijengistä tutulle sentterille uusi mahdollisuus ulkomailla
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesiltä harvinainen kaappaus NBA:ssa
- Oletko kuullut hänestä? Huippulupaus nousi viikon aikana sensaatioksi
- Upea uran lopetus: Kyle Lowry lopettaa seurassa, johon toi ensimmäisen mestaruuden
- NBA Summer league: Utah Jazz ja Memphis Grizzlies kohtasivat
- Siirto varmistui: onko tässä itäisen konferenssin mestarisuosikki?
- YLE: Suomen maajoukkuepelaaja kärähti – nyt saatiin lisätietoa
- Siirtopommi: Keski-Suomen sarjanousija hankki huippusentterin
- YLE: Suomen maajoukkuepelaaja kärähti – nyt saatiin lisätietoa
- Tällä kokoonpanolla Suomi lähtee Ranskaa vastaan
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- Oletko kuullut hänestä? Huippulupaus nousi viikon aikana sensaatioksi