Vilpas isännöi kovaa turnausta viikonloppuna
Kuva: Juha Tamminen
Salon Vilpas isännöi viikonlopun aikana kovatasoista turnausta johon isäntäjoukkueen lisäksi osallistuvat Kauhajoen Karhu, Kouvolan Kouvot sekä ruotsalainen Solna Vikings.
Viikonlopun aikana turnauksessa pelataan yhteensä viisi ottelua. Pelit pyörähtävät käyntiin perjantaina ja sekä lauantaina että sunnuntaina ohjelmassa on kaksi ottelua.
– Hienot kolme päivää niin pelaajille kuin taustajoukoillekin. Pelaajat pääsivät tutustumaan paremmin päävalmentajan ajatuksiin koripallosta ja tietysti tutustumaan toisiinsa upeassa ympäristössä, Vilppaan joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen pohtii Vilppaan sivuilla.
Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäen suurin syysmissio on ollut joukkueen yhteen hitsaaminen. Mainio hitsauspaikka oli viime viikonloppuna, kun joukkue leireili Lohjan Kisakalliossa Susicenterissä viikonlopun ajan. Leirin päätteeksi pelatussa treenipelissä Tapiolan Honka osoittautui kuusi pistettä paremmaksi 80-86 ottelun ratkettua aivan loppuhetkillä.
– Honka-pelin lopputulokseen ei kannata turhan paljoa kiinnittää huomiota, sillä rankka leiritys painoi selvästi pelaajien jaloissa. Tekemistä on vielä paljon, mutta hyvällä tiellä ollaan, vakuuttaa Poutiainen.
Turnauksen aikataulu:
Pe 19.9.
Klo 18.30 Vilpas Vikings – Solna Vikings
La 20.9.
Klo 15.00 Solna Vikings – Kouvolan Kouvot
Klo 17.30 Vilpas Vikings – Kauhajoen Karhu
Su 21.9.
Klo 14.00 Kauhajoen Karhu – Solna Vikings
Klo 16.30 Kouvolan Kouvot – Vilpas Vikings
Itse turnauksesta ja osallistuvista joukkueista lisätietoa Vilppaan kotisivuilla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaisseura yrittää Mestareiden liigaan
- Siirtohuhu: Milwaukee Bucks etsii supertähdelleen uutta kotia
- Karhu Basket hankki huipputakamiehen
- Susijengin luottomies jättää seuransa
- Awak Kuier toipui vammastaan
- Vaikuttiko Donald Trump NBA-finaalien kulkuun?
- Liitto myönsi pääsarjalisenssit – Keski-Suomeen pääsarjajoukkue
- NBA-finaalien historian suurin sulaminen – OG Anunoby on jokaisen dollarin arvoinen
- Suomalaisten kohtalo selvillä Japanissa
- Donald Trump teki koripallohistoriaa
- Sokkisiirto: Hallitsevalle mestarille aikamoinen vahvistus
- NBA-finaalien historian suurin sulaminen – OG Anunoby on jokaisen dollarin arvoinen
- Miikka Muurinen avautui – tämän takia hän valitsi Arkansasin yliopiston
- Karhu Basket hankki huipputakamiehen
- Sasu Salin sai pettyä karusti
- Liitto myönsi pääsarjalisenssit – Keski-Suomeen pääsarjajoukkue
- Susijengin luottomies jättää seuransa
- Näin hurjasti saa pulittaa NBA-finaalien lipuista
- Suomalaisten kohtalo selvillä Japanissa
- Donald Trump teki koripallohistoriaa