KTP voitti niukasti Seagullsin: ”Virkamiesmäistä vääntöä”

KTP-Basket kohtasi harjoituskauden viimeisessä ottelussaan keskiviikkoiseen tapaan Helsingin Seagullsin. Torstai-illan ottelu pelattiin vuorostaan Töölön Kisahallissa ja niukka vierasvoitto merkittiin lukemin 82-83 (23-21, 23-19, 16-26, 20-15).
– Virkamiesmäistä vääntöä, tyydyttiin tekemään just se mikä piti eikä yhtään enempää, puhkui KTP-valmentaja Anton Mirolybov ottelun jälkeen KTP:n sivujen mukaan.
Kotijoukkue Seagulls tuli otteluun ryminällä ja johti ottelua puoliajalla lukemin 46-40.
– Tultiin huonolla jalalla alkuun ja kaveri sai hengen päälle. Seisoimme kaarella, eikä oltu valmiita tekemään töitä. Me ei päästy ribareille ja Seagulls juoksi lukemattoman määrän nopeita, Mirolybov analysoi ensimmäistä jaksoa.
Kolmannelle neljännekselle KTP tuli kovaa ja vei sen numeroin 16-28.
– Puhuttiin kopissa että meidän pitää päästä lähemmäs koria ja sieltä hyviä ratkaisuja tai heittopaikkoja kaarelle. Brandon (Jefferson) antoi kaverin pointin (Deremy Geiger) tehdä ensimmäisellä jaksolla mitä huvittaa, mutta sai puoliajan jälkeen hänestä otteen. Se oli myös yksi käännekohta ottelulle, Mirolybov kertasi.
Seagulls tuli vielä otteluun mukaan, mutta lopulta voitto matkasi Kotkaan niukimmalla mahdollisella piste-erolla.
KTP-paidassa debyytin teki 206-senttinen Kenneth Simms, joka merkkautti tilastoikseen 19/9. Kakkoset upposivat tarkkuudella 6/9 ja vaparit 7/11.
– Herra teki minkä pystyi siihen nähden että on ollut maassa 26 tuntia. Puolustuksessa ymmärrettävästi enemmänkin sotki aluksi, kun emme olleet ehtineet käymään sitä yhtään läpi. Hyvä mies, ei mitään hätää. Täytyy kuitenkin muistaa ettei Seagullsilla ollut vielä isoa jenkkiä, joten tuollaiset tilastot täytyykin tehdä. Ihan hyvässä kunnossa Kenneth on, mutta on siinä vielä tekemistäkin, Mirolybov pyöritteli.
KTP:n paras pistemies oli LaMonte Ulmer 21 pisteellä. Hänen lisäkseen Kenneth Simms teki 19 pistettä, Brandon Jefferson ja Timo Heinonen 16. Seagullsin ykkönen oli 26 pistettä tehnyt Geiger ja 17 pinnaa viimeistellyt Carl Lindbom.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin