Tapiolan Hongan 18-vuotias takamies-laituri Okko Järvi on tällä kaudella kuulunut Hongan aloitusviisikkoon kaikissa Korisliigapeleissä. Järvi on väläytellyt osaamistaan alkukauden aikana ja päävalmentaja Tuomas Iisalon mukaan hänelle on edellytykset mennä pitkälle.

Järvi edustaa honkalaisen edustusjoukkuepelaajan prototyyppiä: seuran oma kasvatti, joka on kovalla työnteolla murtautunut edustusjoukkueeseen ja jonka tavoitteet ovat vielä Korisliigaa korkeammalla tasolla.

– Okko voi kovalla duunilla päästä pitkälle urallaan. Viimeisten vuosien aikana hän on ottanut valtavia harppauksia suoritustasossaan, mutta ennen kaikkea asennoitumisessa harjoitteluun ja urheilijan elämäntapaan. Okko omaa ”Growth Mindsetin” eli kyvyn ottaa uusia asioita vastaan ja ymmärtää, että määrätietoinen työ palkitaan. Kun sitoutumisen yhdistää useisiin vahvuuksiin ja vähäisiin rajoittaviin tekijöihin, voi jälki olla tulevaisuudessa kovaa, Iisalo kehuu nuorukaista Hongan uutiskirjeessä.

Iisalo korostaa kuitenkin, että Järven on pidettävä pää kasassa.

– Tärkeää Okon kohdalla on säilyttää maltti – hän pelaa ensimmäistä kertaa isoja minuutteja Korisliigassa, eikä häneltä vielä voi vaatia tasaista suoritustasoa peleissä. Tärkeintä on säilyttää samanlainen suhtautuminen ja keskittyminen harjoitteluun, ja antaa ajan tehdä tehtävänsä.