Tuukka Kotti etenee päivän kerrallaan: ”Toivottavasti pääsisin pian takaisin kuntoon”
Kuva: Juha Tamminen
Susijengin ja Bisonsin Tuukka Kotti on joutunut katsomaan alkukauden pelejä sivusta alaraajavamman takia. Kotti ei osaa vielä sanoa tarkkaa päivämäärää paluulleen, vaan ottaa tilanteensa rauhassa.
Kotin mukaan toivoo olevansa pelikunnossa mahdollisimman pian, mutta ei ota tässä vaiheessa riskejä.
– Päivä kerrallaan mennään. Tämä kuuluisa alaraajavamma enkä ikävä kyllä pysty avaamaan sitä enemmän. Toivottavasti pääsisin pian takaisin kuntoon. Tämä täytyy kuitenkin tehdä huolella, ettei tästä tule mitään oravanpyörää. Pelirytmi on tällä hetkellä niin hektinen, että on parempi pelata varman päälle, ettei tule liian aikaisin takaisin, Kotti valottaa loukkaantumistilannettaan SuomiKoris-sivustolle.
Petteri Koponen on haastanut kaikki korisihmiset mukaan Movemberiin kasvattamaan viiksiä ja keräämään rahaa miesten eturauhassyövän tutkimisen hyväksi. Kotti vielä aprikoi omaa osallistumistaan.
– Katsotaan. Näin, että Petteri oli lähtenyt tähän mukaan ja onhan tämä hyvän asian puolesta. Kysäisin asiaa puolisolta, eikä hän ollut kovinkaan innostunut. Tässä vaiheessa sanoisin, että mahdollisuudet ovat 50-50, Kotti heittää.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Iisalon synkkyyteen pientä valoa
- Susijengiltä hurja nousu heikon esityksen päätteeksi
- Nyt tuli tietoa Lauri Markkasen poissaolosta
- Susijengi palaa tositoimiin! Belgia-Suomi-ottelun tv-lähetykset ja pelaajat
- Mikael Jantuselta jälleen vahvaa tekemistä
- Lauri Markkanen loukkaantui
- Miikka Muurisen ympärillä riittää huhuja
- Kevin Durant asetti kovan olympiatavoitteen
- Lauri Markkaselle kovia tehoja – ei auta
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Yle: Miikka Muurinen vaihtaa maisemaa – lähtö tuli Euroopan seurasta
- Susijengi palaa tositoimiin! Belgia-Suomi-ottelun tv-lähetykset ja pelaajat
- Petteri Koponen voitti mestaruuden
- Nyt tuli tietoa Lauri Markkasen poissaolosta
- Mikael Jantunen voitti mestaruuden
- Susijengiltä hurja nousu heikon esityksen päätteeksi
- Miikka Muurisen ympärillä riittää huhuja
- Awak Kuier isossa roolissa
- NBA:ssa hämmästyttävä tappelu
- Lauri Markkaselle kovia tehoja – ei auta