Karhulle tärkeä voitto: ”Muuten tappioputki olisi ollut ajallisesti todella pitkä”

Karhu päätti parin ottelun tappioputken voittoon, kun se kohtasi kotiluolassa Tapiolan Hongan. Karhun voitto kirjattiin lopulta lukemin 94–79 (50–31).
Espoolaiset joutuivat lähtemään otteluun ilman kolmatta jenkkiään Ronnie Clarkia. Lisäksi joukkueelta on sivussa nuori lupaus Anton Odabasi pitempiaikaisen loukkaantumisen takia. Lähtökohdat eivät siis olleet suotuisat, Tuomas Iisalon suojateille. Karhu oli puolestaan treenannut hyvin, peräti 10 päivän tauon aikana.
Karhu oli oikeastaan pelin joka osa-alueella vastustajaa parempi, mutta asenne puolella kotijoukkueella on kehitettävää. Vieraat eivät ennakkoasetelmista piitanneet, vaan jaksoivat uskoa esimerkillisesti omaan tekemiseen.
– Tämä oli meille iso peli. Alla 10 päivän huili ja tämän jälkeen edessä samanlainen, joten voitolla on iso merkitys, koska muuten tappioputki olisi ollut ajallisesti todella pitkä, Karhun Antti Kanervo sanoi Karhun sivuilla.
– Alku oli meille hyvä, mutta sitten rupesimme soveltamaan, emmekä tehneet niitä asioita joista oli sovittu. Ollaan menty hyvin pelillisesti eteenpäin ja nyt on taas 10 päivää aikaa treenata, ennen Joensuuta, Kanervo mietti.
Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen oli omiensa pelaamiseen suhteellisen tyytyväinen.
– Pelissä oli paljon hyvää. Ollaan saatu treenata ja alussa teimme niitä juttuja, joista on sovittu. Toki mukana oli muutama huono ratkaisukin. Puoliajalla korostettiin, ettei peli oli vielä ohitse, mutta heti toisen puolikkaan alkuun viisi menetystä, joista vastusta rankaisi. Onneksi palattiin nopeasti oikealle tasolle, muutaman johtohahmon avustuksella. Olen tyytyväinen voittoon, mutta matka on vielä pitkä. Juho (Nenonen) oli poissa selkäongelmien takia, joten Allu (Huuskonen) sai lisäminuutteja ja käyttikin ne hienosti, Toiviainen päätti kertauksen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia