Kotivoittojen päivä Korisliigassa
Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kaksi ottelua. Kotijoukkueet olivat vahvoilla, kun Karhu ja Honka ylsivät voittoihin.
Bisonsin Pohjanmaan kiertue alkoi 91-97-tappiolla Karhulle. Ottelu oli alusta saakka erittäin tasainen ja ratkaisu nähtiin viisi minuuttia ennen loppua. Bojan Sarcevic vei korillaan ja sitä seuranneella vaparilla Karhun kuuden pisteen johtoon ja kuittasi Ian Hummerin kakkosen heti perään kolmosella ja ero oli kasvanut kahdeksaan pisteeseen. Siitä Bisons ei enää toipunut ja Karhu jatkoi voitolla vahvaa alkukauttaan. 17 pistettä heittäneen Sarcevicin lisäksi Antti Kanervo oli kuumana 25 pisteellä, Jermont Horton rokotti Bisonsia 19 pisteen edestä ja Greg Mangano 14 pisteellä. Karhun kolmosten heittoprosentti oli hurja 59 (13/22). Bisonsilta eniten pisteitä nakutti 20 pinnaa nostellut Hummer, Aaron Johnson kokosi 19, Travis Nelson 14, Matti Nuutinen 11 ja Antto Nikkarinen sekä Ville Mäkäläinen 10. Bisonsin tuoreinta vahvistusta Anthony Hilliardia ei vielä kentällä nähty.
Illan toisessa ottelussa Honka kaatoi Kouvot 72-64. Honka otti ensimmäisen neljänneksen puolivälissä kuskin paikan eikä luovuttanut sitä missään vaiheessa. Kouvot pääsi päätösneljänneksellä parhaimmillaan neljän pisteen päähän, mutta espoolaiset pystyivät pitämään johtonsa loppuun saakka.
Hongalta Emmanuel Ubilla heitti 12 pistettä ja Ike Udanoh oli jälleen vahvana korin alla nostaen 14 pistettä ja kahmien 15 levypalloa. Joni Herrala nakutti 12 pistettä. Grant Johnson heitti Kouvoilta 16 pistettä, Jason Conley 14 ja Ilari Seppälä ja Jonathan Jones 13. Ville Kaunisto jäi kahdeksaan pisteeseen, mutta nappasi vastaavasti 15 levypalloa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä on NBA:n paras pelaaja
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- Detroit Pistons jatkaa taistelua – läntinen konferenssifinaali selvillä
- Awak Kuierin seura rämpii
- Salon Vilpas hyvin lähellä mestaruutta
- NBA:n finaalisuosikki joutui köysiin
- Victor Wembanyama iski näyttävästi takaisin
- Järkyttävä uutinen – Memphis Grizzliesin Brandon Clarke on kuollut
- Suomen suurlupaus loisti Korisliigan finaalissa
- Järkyttävä uutinen – Memphis Grizzliesin Brandon Clarke on kuollut
- Suomen suurlupaus loisti Korisliigan finaalissa
- LeBron Jamesin ura voi olla ohi
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- NBA:n finaalisuosikki joutui köysiin
- Salon Vilpas hyvin lähellä mestaruutta
- Dramaattinen käänne – Victor Wembanyama sikaili
- Victor Wembanyama iski näyttävästi takaisin
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Awak Kuierin seura rämpii