Huippukohtaaminen perjantaina Pyynikillä: ”Ottelusta tulee varmasti kova, fyysinen ja vauhdikas”

KTP-Basket jatkaa kovien otteluiden sarjaansa, kun EuroChallenge-vääntöjen välissä käydään Pyynikillä. Tämän kauden Pyrintö on vielä jonkinlaisessa murrosvaiheessa, mutta kovan kotijoukkueen maine pitää edelleen paikkansa.
KTP on hehkutuksensa ansainnut, mutta Pyynikki on ollut suorastaan karmea paikka vierasjoukkueille, myös KTP:lle. Viimeiset 19 pitkää Tampereen matkaa on aiheuttanut tappion takia peräti 17 vielä pidempää kotimatkaa. Edellinen voitto tuli toissayrittämällä, viime kauden hienon välieräsarjan ottelu kolmosessa. Tuo voitto olikin viime kaudella ainut kerta, kun vierasjoukkue poistui Tampereelta voittajana. 29/1 rekordi saa hatun nousemaan päästä ja sama tahti on jatkunut tälläkin kaudella. Pyrinnön iskukyky on luonnollisesti myös Anton Mirolybovilla tiedossa.
– Lähdemme mielellämme haastamaan viime kauden mestaria heidän kotiluolaansa. Pyrintö ei ole hävinnyt kotona kertaakaan ja varsinkin siellä joukkue on aina todella vaarallinen, Mirolybov toteaa KTP:n sivuilla.
Pyrinnön joukkue on muuttunut kauden aikana, kun amerikkalaisvahvistukset ovat kiertäneet. Damon Williamsin ohella Pyrintö on nyt saanut riveihinsä Bisonsissa alkukauden pelanneen Will Harrisin sekä tuoreimpana Tyrone Kentin.
– Pyrintö pelaa erittäin monipuolisesti ja tietysti Lehto-Williams -duo on todella kova haaste kenelle tahansa, niin myös meille. Uudet pelaajat ovat vielä kysymysmerkkejä meille, vaikka Harrisia vastaan kerran olemmekin pelanneet. Tämän lisäksi Pyrintö pyörittää isoa rotaatiota ja penkiltä tulee paljon energiaa, Mirolyov analysoi.
Mirolybov kertoo joukkueen tilanteen olevan ”ihan hyvä”, joten Tampereelta kelpaa tuliaisiksi luonnollisesti vain voitto. Pyrinnön ja KTP:n ottelut ovat perinteisesti tarjonneet viihdyttävää koripalloa, joten samaa on lupa odottaa perjantai-illaltakin. Mirolybov odottaakin vauhdikasta peliä.
– Ottelusta tulee varmasti kova, fyysinen ja vauhdikas. Hyvillä ja luottavaisin mielin lähdemme kohti Tamperetta, ”Ponttis” päättää.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia