KS: Pelaajan t-paita toi Kouvoille sakot
Kuva: Juha Tamminen
Kouvot on saanut Koripalloliitolta 500 euron sakon Jason Conleyn Bisons-ottelussa pitämän t-paidan johdosta. Asiasta uutisoi Kouvolan Sanomat sivuillaan.
Conley valittiin Korisliigan marraskuun pelaajaksi ja hän vastaanotti palkinnon päällään t-paita jossa luki: ”Player of the month, Madsen”, viitaten erinomaisesti viime aikoina pelanneeseen Alexander Madseniin. Koripalloliiton mukaan Conley halvensi käytöksellään sekä valintaa että lajiliittoa. Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja Tom Westerholmin mukaan sakon perusteluihin kuuluu myös paljon sellaista mitä ei ole näytetty ulospäin.
– Kouvoille on kyllä perustelut kerrottu ja heillä on valitusoikeus olemassa, Westerholm valottaa Kouvolan Sanomille.
Kouvojen puheenjohtaja Jukka Silén ihmettelee sakkoja ja hänen mielestään Conleyn t-paita oli hieno kunnianosoitus joukkuekaveria kohtaan.
– Se oli pelaajan oma idea, mutta ymmärrän kyllä, että seurajohto on viime kädessä vastuussa pelaajien mielipiteistä. ”Coop” (Conley) ei kuitenkaan kritisoinut palkintoa. Jos hän olisi kritisoinut, hän olisi voinut olla vastaanottamatta sitä. Tämä oli Coopilta epäitsekkyyden ja urheiluhengen osoitus, Silén kommentoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen kesäloman startti varmistunut
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- NCAA:n odotetuin turnaus alkaa nyt – kuka vie mestaruuden?
- Lakersin tähtikaksikko loistaa jälleen – onko tässä tämän kauden MVP?
- Tässä ovat Korisliigan pudotuspeliparit
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Miikka Muurinen vaihtoi maisemaa – pohtii todella merkittävää ratkaisua
- Susijengiltä järisyttävää jälkeä lippukassalla
- Miikka Muurisesta käydään armotonta kisaa
- Susijengin pelaajan kaudelle onneton päätös
- Lauri Markkasen joukkue hakee korkeaa varausta – nämä superlupaukset ovat tarjolla
- NBA:han kaksi uutta joukkuetta?
- Onko tässä jokerikortti NBA:n mestaruustaistoon?
- Susijengin Edon Maxhuni loisti
- Tässä lienevät uudet NBA-joukkueet
- LeBron James vetreytyy yhä