Gerald Lee haluaa sinetin Eurocupin jatkopaikalle: ”Emme halua alkaa kikkailla piste-eroilla”

© Kuva: Juha Tamminen

Gerald Lee juniorin Ploiesti on kovan paikan edessä keskiviikkona, kun romanialaisjoukkue kohtaa Israelissa Hapoel Jerusalemin. Voitolla Ploiesti varmistaisi itselleen jatkopaikan.

Ploiesti on voittanut kahdeksasta pelistään puolet, mutta se ei riitä vielä jatkopaikkaan, sillä Hapoelilla on vielä teoreettiset mahdollisuudet nousta ohi. Toisaalta korivertailuissakin Ploiesti saattaa pärjätä, mutta sen varaan Lee ei halua jättää.

– Yksi voitto tarvitaan vielä, sillä emme halua alkaa kikkailla piste-eroilla jos häviämme. Sitä ratkaisevaa voittoa haetaan näistä kahdesta jäljellä olevasta ottelusta. Tässä on vielä vähän paineitta eikä ihan vapautuneesti voi lähteä, kun ei ole vielä jatkopaikkaa, Lee maalaa joukkueensa tavoitteen SuomiKorikselle.

Ploiesti matkustaa Jerusalemin hornankattilaan josta joukkueella on kokemuksia jo viime vuoden Eurocupista. Tuolloin israelilaisjoukkue voitto Ploiestin molemmissa keskinäisissä otteluissa, mutta tällä kaudella Ploiesti on jo ottanut Hapoelin päänahan.

– Heillä taitaa olla uusi halli ja fanit ovat siellä erittäin äänekkäitä ja elävät pelissä mukana. On mukava, kun on tunnelmaa. Viime vuonna muistaakseni ottelu ratkesi viime sekunneilla heidän edukseen, mutta tänä vuonna lähdetään hakemaan voittoa, Lee päättää.

Salttu Forsström


Katso MM-kiekon kaikki pelit ilmaiseksi!

  • Leijonien ottelut tarjolla kansainvälisen jääkiekkoliiton ilmaisella livestriimillä.
  • Viralliset maksuttomat livelähetykset myös kaikista muista otteluista finaali mukaan lukien.
  • Vaikka reissun päältä kännykällä tai tabletilla, ilman maksukanavan tilaamista.