Honka yrittää katkaista tappioputkensa: ”Pitkässä juoksussa tämä vaikea jakso kehittää meitä kaikkia”

Hienon alkukauden pelannut Tapiolan Honka on luisunut viiden ottelun tappioputkeen. Sarjataulukossa Honka on sijalla kahdeksan, eli juuri pudotuspeliviivan yläpuolella. Keskiviikkona Tapiolaan vieraaksi saapuu Salon Vilpas, joka on sarjassa yhdeksäntenä, yhden voiton Honkaa perässä.
Luvassa on siis molemmille joukkueille äärimmäisen tärkeä ”neljän pisteen ottelu”, todennäköisesti huipputasainen sellainen. Honka ja Vilpas kohtasivat marraskuun alussa Salossa. Tuossa ottelussa Honka taisteli ilman sekä Ronnie Clarkia että Ike Udanohia ja antoi siten kovasti tasoitusta korien alla. Silti Honka roikkui voiton syrjässä kiinni loppuun saakka. Lopulta kuitenkin William Walkerin korit veivät kotijoukkueen 80-70 voittoon.
Salon joukkue on rakennettu siten, että kentällä on pääsääntöisesti kaksi pallonkäsittelijää, kaksi hyvin heittävää laituria ja iso sentteri. Roolitus on siis hyvin samanlainen kuin Hongalla. Yksi iso ero joukkueiden välillä on siinä, että Honka pyrkii pitämään enemmän vauhtia kuin vierasjoukkue.
Kentällä nähdään tukku mielenkiintoisia pelaajia ja match-upeja. Korien alla taistelupari Udanoh – Juan Pattillo ottaa mittaa toisistaan. Pattillo on yhdeksässä pelaamassaan ottelussa upottanut lähes 20 pistettä ottelua kohden ja noukkinut noin yhdeksän levypalloa. Vastaansa mies saa Hongan Terminaattorin, Udanohin, joka on levypallotilastossa sarjan neljäs yli 11 levarin keskiarvolla ja pisteissäkin Top 15:ssa. Takakentällä nähdään miesten tutkaparit Hongan Emmanuel Ubilla ja Vilppaan Darren Duncan. Miehet ovat sarjan syöttötilastossa 5. ja 4. ja mielenkiinnolla odotetaan, kumpi tutkapari juonii keskiviikkona näyttävämmät alley-oopit. Kentille paluun tekevä Anton Odabasi päässee ensitöikseen painimaan sarjan kolmanneksi parhaan pistemiehen, William Walkerin kanssa.
– Salon tehokaksikko Pattillo-Walker tekee joukkueen pisteistä yli puolet. Heidän menoaan täytyy pystyä hidastamaan palloskriineissä, korin alla ja 1-1 -tilanteissa. Vilppaan peli kuitenkin nojaa enemmän puolustuspään onnistumisiin, jossa varsinkin Jukka Kataja raataa taidolla ja antaumuksella, Hongan päävalmentaja Tuomas Iisalo kertoo seuran sivuilla.
Honka päässee keskiviikon otteluun lähes parhaalla miehistöllään. Ainoastaan Ronnie Clark on vielä sivussa. Joukkue on päässyt harjoittelemaan pitkästä aikaa lähes täydellä kokoonpanolla ja ilme treeneissä on ollut erinomainen.
– Keskiviikon pelin mielenkiintoa lisää tavoitteemme päästä takaisin hyvään pelivireeseen. Loukkaantumiset ovat hidastaneet joukkueen kehitysprosessia, mutta viime päivinä on näkynyt monia positiivisia merkkejä. Tunnelma joukkueessa on palannut innokkaaksi ja yritteliääksi. Uskon vahvasti, että pitkässä juoksussa tämä vaikea jakso kehittää meitä kaikkia, valmentajista lähtien, Iisalo päättää.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Awak Kuierille tuli iso pettymys
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Awak Kuierille tuli iso pettymys