New York ja Detroit saivat pitkät tappioputkensa poikki viime yönä NBA:ssa. LeBron Jamesin viime ottelussa kärsimä polvivamma ei osoittautunut pahaksi ja hän palasi kentille, mutta se ei auttanut Clevelandia.

Detroitin 13 ottelun tappioputki sai lopun, kun se voitti vieraissa Phoenixin niukasti kahdella pisteellä. New Yorkin tappioputki oli ehtinyt venyä jo 10 ottelun mittaiseksi, mutta nyt se haki tärkeän voiton Bostonista. Atlanta otti sen sijaan jo yhdeksännen peräkkäisen voittonsa.

Yön aikana nähtiin myös kovia pistemääriä. Tehokkaimpana hääri 41 pistettä nakuttanut James, mutta hänen vireensä ei auttanut Clevelandia voittoon New Orleansista, jonka riveistä Tyreke Evans heitti 31 ja Ryan Anderson 30 pistettä. LaMarcus Aldridge ja Damian Lillard olivat Portlandin tehomiehiä, kun he heittivät 35 pistettä mieheen Chicagoa vastaan, mutta se ei riittänyt voittoon, kun Bulls vastasi 31 pistettä tehneen Justin Rosen johdolla. Russell Westbrook tykitti 34 pistettä Oklahoma Cityn parannellessa asemiaan voittamalla Minnesotan.

Lakers haki jatkoajalla voiton San Antoniosta ja Memphis joutui tahkoamaan tuplajatkoajan ennen kuin sai Charlotten kukistettua.

NBA:n viime yön tulokset:
Chicago-Portland 115-106
Washington-Clippers 104-96
Atlanta-Orlando 87-81
Boston-New York 95-101
Brooklyn-Philadelphia 88-70
Toronto-Indiana 106-94
Memphis-Charlotte 113-107
Minnesota-Oklahoma City 92-111
New Orleans-Cleveland 119-114
Phoenix-Detroit 103-105
Utah-Miami 95-100
San Antonio-Lakers 110-112