Kobra-vahvistuksen kausi ohi – uusi mies debytoi sunnuntaina
Pienen joulutauon jälkeen Kobrat matkustaa paikallisotteluun Karhun vieraaksi. Pieni joulutauko tuli Kobrille kreivin aikaan, koska viimeinen ottelu Pyrintöä vastaan pelattiin erittäin vajaamiehisenä.
Kobra-joukkueesta on sekä huonoja että hyviä uutisia. Stephen Lumpkinsin kausi on ohi murtuneen nilkan takia ja jalka on kipsissä seuraavat 6 viikkoa. Lumpkinsin kausi oli todella epäonninen, kun ennen kauden alkua hän sai polveensa hiusmurtuman, joka löytyi vasta muutaman ottelun kuluttua. Juuri, kun hän oli pääsemässä uudestaan kuntoon, hän loukkasi nilkkaansa ja kausi on ohi.
Joulutauolla saatiin päätökseen myös pitkälliset neuvottelut, kun Austen Rowland allekirjoitti Kobrien kanssa sopimuksen. Rowland on kokenut pelaaja joka viihtyy parhaiten pointin paikalla. Hän on pelannut neljä edelliskautta Ranskan pro B:tä ja viime kaudella syntyi tilastot (15,1/3,1/6,1 syötttöä). Hän saapui Lapualle joulupäivänä ja on nyt harjoitellut joukkueen kanssa pari kertaa. Kaiki Rowlandin pelilupaasiat ovat kunnossa, joten ilmeisesti hänet nähdään parketilla jo Karhua vastaan.
Kobrat lähteekin Karhu-otteluun luottavaisin mielin.
– Karhu on sarjassa piikkipaikalla ja on pelannut hienon alkukauden. Joukkue on pysynyt muuttumattomana, joten Karhun joukkuepeli on hyvässä kuosissa. Meillä on ollut vastuksia aivan omiksi tarpeiksi loukkaantumisten muodossa, joten koko fokus on oman pelin uomiin saattamisessa. Nyt on kuitenkin valoa näkyvissä ja saattaa olla, että meillä onkin seuraavassa ottelussa 10 jotakuinkin tervettä pelaajaa, Nenad Stefanovic toteaa lapualaisten sivuilla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”