Korisliigassa on edessä kolme ottelua keskiviikkona, kun pisteistä kamppaillaan Kotkassa, Kauhajoella ja Espoossa.

Yhdeksän ottelun tappioputkessa oleva Honka yrittää päästä takaisin voittojen makuun Vilppaan kustannuksella. Vilppaallakin on allaan neljä peräkkäistä tappiota, joten Espoossa iskevät yhteen kaksi nälkäistä joukkuetta.

Sarjakärki KTP sen sijaan on viiden ottelun voittoputkessa. Kotkalaiset saavat kotikentälleen vastaansa Namika Lahden. Kataja on noussut kohisten sarjataulukossa ja on voittanut viisi ottelua peräkkäin. Joensuulaiset matkaavat Karhun vieraaksi, jolla on kaksi peräkkäistä tappiota alla.

Katajalla oli vaikeampi hetki loppuvuodesta, kun Teemu Rannikko oli sivussa otteluista. Se hävisi seitsemän ottelua peräkkäin, mutta Rannikon poissa ollessa Katajan nuoret pelaajat saivat entistä enemmän vastuuta.

– Meillä on aika ohut materiaali ja nuoret ovat kantaneet ehkä enemmän vastuuta kuin alun perin ajattelin. He pelasivat kuitenkin erittäin hyvin ja ovat oppirahansa nyt maksaneet. Nuoret kehittyvät, kun pääsevät pelaamaan ja heidän panoksensa Rannikon poissa ollessa oli erittäin positiivinen, Katajan päävalmentaja Pekka Salminen kehuu SuomiKoris-sivustolle.

Katajan pelaaminen on tällä hetkellä vahvalla tasolla, kun Rannikon ohella joulukuun parhaaksi pelaajaksi valittu Robert Arnold ovat masinoineet joukkueen hyökkäyspelaamista. Salminen löytää kuitenkin vielä parannettavaa.

– Meillä on vielä pitkä matka ja erityisesti puolustuspelaamisen kanssa joudumme kikkailemaan vielä. Tilanne näyttää kuitenkin suhteellisen hyvältä tällä hetkellä.

Kataja matkustaa keskiviikkona Kauhajoelle, jossa se kohtaa sarjassa toisena olevan Karhun. Voitolla Kataja nousisi jo voiton päähän kauhajokelaisista ja Salminen tietää keinot hakea pisteet Pohjanmaalta.

– Jos saamme heidän joukkuepelaamisen pois, niin olemme vahvoilla. Yksi asia on, että meidän pitää saada heidän hyökkäyspelistään liike pois ja saada pysäytettyä heidän pelinsä. Jos olemme seisovin jaloin, kun he ovat liikkeessä, niin silloin tulee vaikeaa. Jos pystymme pelaamaan heitä vastaan 1 vastaan 1 ja saamme heidät pysäytettyä, niin meillä on hyvät mahdollisuudet, Salminen korostaa.

Salttu Forsström