Kierrosennakko: Täysi kierros perjantain ja lauantain aikana
Kuva: Juha Tamminen
Korisliigassa pelataan perjantain ja lauantain aikana yhteensä viisi ottelua. Perjantaina peleistä pelataan kaksi ja lauantaina ohjelmassa on kolme ottelua.
Kotkassa sarjakärki ja mestarit iskevät yhteen, kun voittoputkessa oleva KTP isännöi Pyrintöä. Joensuussa Kataja sen sijaan isännöi viime ottelussaan voittojen tielle palannutta Vilpasta.
Lauantaina pelataan kolme ottelua. Honka yrittää katkaista kymmenen ottelun mittaiseksi venynyttä tappioputkeaan Korikobrien kustannuksella ja kovavireinen Seagulls matkaa Lahteen Namikan vieraaksi. Loimaalla nähdään mielenkiintoinen kamppailu, kun Bisons isännöi Karhua.
Ottelu on Loimaalla iso tapahtuma, sillä samalla juhlitaan LoKoKon 50-vuotispäiviä. Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson myöntää, että juhlatapahtuma saattaa tuoda pientä lisäjännitettä lehtereille.
– Ei se meihin kentällä vaikuta, mutta kannattajille se on hieno ja merkityksellinen asia. 50-vuotisjuhlat ovat erityisiä, Gibson toteaa SuomiKoris-sivustolle.
Bisonsin peli on parantunut viime aikoina, mutta joukkuetta vaivaa edelleen ailahtelevaisuus. Hyvää ottelua seuraa usein hieman vaikeampi peli.
– Se on haaste. Tietäisinpä mistä se johtuu, niin sen voisi korjata. Se määrä mitä me matkustamme ja pelaamme, niin se varmasti vaikuttaa asiaan. Meillä on ylä- ja alamäkiä, muttemme ole päässeet vielä aivan ylhäälle, mutta toisaalta emme ole valahtaneet myöskään aivan alas. Yritämme aina tehdä parhaamme, mutta pelaajien kropat suhtautuvat kuormitukseen eri lailla, mutta meidän täytyy yrittää olla energisiä.
Karhu on tällä hetkellä sarjassa toisena ja Bisons on kolmen voiton päässä. Karhu voitti joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen 97-91. Gibsonin mukaan joukkueen tilanne on nyt kuitenkin parempi.
– Karhulla on erittäin lahjakas hyökkäys. Ensimmäisessä kohtaamisessa emme puolustaneet tarpeeksi hyvin. Meidän 91 tehtyä pistettä pitäisivät riittää voittamaan kenet tahansa. Olemme tällä hetkellä parempi joukkue kuin silloin.
Gibsonilla on tarkkaan tiedossa Karhun vahvuudet.
– Emme voi antaa Devonne Gilesin pelata omaa peliään ja Greg Mangano on erittäin hyvä strecth-pelaaja. Bojan Sarcevic on vahva pick’n’roll-pelissä eikä Antti Kanervoa saa päästää heittämään. Meidän on pystyttävä olemaan aggressiivisia heitä vastaan, Gibson päättää.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lassi Tuovi vuoden valmentaja – antoi tärkeän muistutuksen
- Susijengi ja Miikka Muurinen valittiin parhaiksi
- Lauri Markkanen koki valtavan pettymyksen
- LeBron James säväytti murskajaisissa
- Awak Kuierille masentava tappio
- Lauri Markkaselta kova esitys
- Tuomas Iisalon porukalta komea nousu
- Mystisesti kärynnyt Susijengin pelaaja sai lähteä
- Lauri Markkasen seuralle järkyttävä tulos
- Kevin Durant ohitti legendan
- Lauri Markkanen koki valtavan pettymyksen
- Mystisesti kärynnyt Susijengin pelaaja sai lähteä
- Lauri Markkaselle hieno voitto
- Lauri Markkasen seuralle järkyttävä tulos
- Tuomas Iisalon porukalta komea nousu
- Lauri Markkaselta kova esitys
- LeBron James säväytti murskajaisissa
- Kevin Durant ohitti legendan
- Awak Kuierille masentava tappio
- Tuomas Iisalolle katkeraa kalkkia