Bisonsille vastaan Euroopan ykkösjoukkue: ”Aivan huikea peli tulossa”

Loimaan Bisons saa sunnuntaina vastaansa maanosan ehdotonta huippua, kun Euroopan ranking-ykkönen TsSKA saapuu Vantaalle. Tuukka Kotti odottaa ottelua vesi kielellä.
Bisons on löytänyt peliään viime aikoina ja peli on kulkenut mukavasti. Viimeksi kaatui Korisliigan kärkijoukkue KTP selvästi Karhuvuoressa.
– Joukkueen peli menee koko ajan parempaan suuntaan. Suurimmaksi osaksi viimeinen kuukausi-puolitoista on ollut ihan hyvää pelaamista. Emme ole kuitenkaan pelanneet liikaa hyviä 40-minuuttisia. Perjantainakin KTP:tä vastaan alussa pelasimme huonosti, mutta sen jälkeen pelasimme loistavaa korista, Kotti palaa perjantaiseen otteluun.
– Kaksi viikkoa sitten annoimme heille vähän liikaa siimaa, mutta nyt tiesimme paremmin miten KTP pelaa ja mitä he tekevät. Toki meidänkin peli on parantunut parin viikon aikana. Pystymme voittamaan kenet tahansa, kunhan pelaamme korkealla intensiteetillä, hän jatkaa SuomiKoris.comin haastattelussa.
Kotti oli alkukauden sivussa loukkaantumisen takia, mutta palasi loppuvuodesta kentille. Ei ole sattumaa, että samanaikaisesti Bisonsin kurssi kääntyi ja joukkue alkoi ottaa voittoja. Kotti myöntää, että hänellä on varmasti oma osuutensa Bisonsin parantuneisiin otteisiin.
– Olen varmasti tuonut puolustukseen lisää, sillä sillä saralla minulla on kokemusta. Olen varmasti auttanut palloskreenitilanteissa ja tuonut vähän ääntä ja johtajuutta puolustuspelaamiseen. Sen näkee myös selvästi tilastoissakin, että meille on tehty keskimäärin vähemmän koreja, Kotti toteaa ilman itsekehun häivähdystäkään.
TsSKA vastassa sunnuntaina
Vantaalle matkustaa sunnuntaina vastus kovimmasta mahdollisesta päästä. Moskovan TsSKA on voittanut Euroliigassa kaikki 13 otteluaan eikä se ole hävinnyt kuin kertaalleen VTB-liigassakaan. Kotti odottaa ottelua malttamattomana.
– Aivan huikea peli tulossa. En päässyt pelaamaan ensimmäisessä pelissä ja odotan tätä vesi kielellä. Meidän on helppo lähteä otteluun ja rennosti eikä turhia kannata jännittää. Varsinkin, kun olemme kohdanneet jo kertaalleen. Toivottavasti heille osuu hieman heikompi heittopäivä, niin saadaan kunnon peli pystyyn.
Milos Teodosicin, Vitali Fridzonin, Viktor Hrjapan, Sasha Kaunin, Nando De Colon, Sonny Weemsin ja Kyle Hinesin tasoisia pelimiehiä ei ihan joka päivä Suomessa näe. Kotti toivookin paljon yleisöä Energia Areenalle.
– Tämä on sellainen peli, että jos en pelaisi, niin haluaisin olla paikan päällä. On hyvä, että joukkueet pelaavat paljon nykyään eurosarjoja ja saavat siten mahdollisuuden nähdä eri joukkueita. Toivottavasti väki löytää tiensä katsomoon myös sunnuntaina, Kotti heittää haasteen yleisölle.
Bisonsin ja TsSKA:n välinen huippuottelu alkaa kello 14.00. Ottelu näkyy myös suorana lähetyksenä täältä.
Salttu Forsström
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Awak Kuierille tuli iso pettymys
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Awak Kuierille tuli iso pettymys