Bisons-pommi jäi sekunnin päähän – kirvelevä tappio tähtisikermälle

Bisons pisti jo Euroopan huippuseuroihin lukeutuvan UNICS Kazanin polvilleen, mutta joutui lopulta taipumaan jatkoajan jälkeen 76-82.
Bisons aloitti ottelun ennakkoluulottomasti ja johti ensimmäisen neljänneksen jälkeen 23-17. Toisella neljänneksellä Unics näytti kuitenkin tasonsa vieden sen nimiinsä 20-8. Bisons ei antanut huonon neljänneksen vaikuttaa, vaan vei kolmannen neljänneksen kahdeksalla pisteellä ja pystyi pitämään etumatkansa myös päätösjaksolla jännittävien vaiheiden jälkeen. Kazan oli pisteen päässä, kun joukkueen teho- ja tähtipelaaja Keith Langford missasi kolmosensa ja pallo jäi Bisonsille. Loppusekunneilla Anthony Hilliard pussitti varmasti ensimmäisen vapaaheittonsa, mutta toinen meni ohi. Unicsin Sergei Bykov onnistui tasoittaa viimeisellä sekunnilla ja näin ottelu meni jatkoajalle. Jatkoajalla Kazan oli sitten vahvempi. Bisons oli vielä kahden pisteen päässä 15 sekuntia ennen loppua, mutta Langford ja Bykov upottivat vapaaheittonsa varmasti iskien ottelulle sinetin.
Loimaalaiset onnistuivat laajalla rintamalla, kun viisi peluria ylsi kaksinumeroisiin. Matti Nuutinen heitti 15 pistettä, Roope Ahonen ja Anthony Hilliard 11 sekä Travis Nelson että Tuukka Kotti 10. Bisonsilta puuttui tehomies Ian Hummer, joka ei pelannut ottelussa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin