Uusi vahvistus vakuutti Vilppaan leirissä: ”Vilppaalla on pitkästä aikaa sisäpelaaja”

Toista päivää Salon maisemissa viettänyt Killian Larson runnoi korin läheisyydestä 21 pistettä ja kahmi käsiinsä 12 levypalloa, kun Vilpas kaatoi kolmannen kerran tällä kaudella Kobrat. Tällä kertaa voittonumerot 1120 katsojan edessä olivat 92-75 (36-33).
206-senttisen Larsonin vaikutus kahdella treenilläkin näkyi selvästi. Kun pallo saatiin pelattua sisään Larsonille, seurauksena oli lähes poikkeuksetta kaksi pistettä. Uusi sisämies pääsi urakoimaan heti ensi-illassa yli 31 minuuttia ja esitys oli vähintäänkin lupauksia antava. Larson upotti kakkosensa korin läheisyydestä 9/13 ja heittokellon loppuhetkillä lähtenyt kolmonenkin osui paikoilleen. Ainoa miinus isolle miehelle voidaan antaa vapareista (0/5).
– Jalat oli tosi raskaat, mutta hieno kokemus. Valmentaja ja joukkuekaverit ovat tehneet tänne tulon tosi helpoksi. Puolassa joukkueet olivat todella isoja, Bulgariassa peli oli aika samantyyppistä kuin täällä, vertaili Larson kauden aiempia kokemuksiaan Vilppaan sivuilla.
Päävalmentaja Mikko Tupamäki oli tyytyväinen ison miehen otteisiin.
– Hyvä vaikutelma ensimmäisestä pelistä jäi. Larsonilla on äärimmäisen korkea ”basketball-IQ” eli hän on nopea oppija ja ymmärtää kysyä, jos ei jotain asiaa ymmärrä. Meillä on nyt pitkästä aikaa oikea viitospaikan pelaaja ja se avaa myös lisätilaa heittäjille, kiitteli Tupamäki uutta tulokastaan.
Ja heittäjiä Vilppaalta tällä kertaa löytyi. Kotijoukkue latasi kolmosensa pohjaan laajalla rintamalla 52 prosentin tarkkuudella. 27 heitosta 14 osui keskelle rengasta. William Walker upotti omansa 4/6, Jukka Kataja 2/2, Sami Ikävalko 2/3, Darren Duncan 2/6, Ville Hänninen 1/3, Sakari Salminen 1/1, Killian Larson 1/1 ja Ilmari Kallio 1/3.
– Tälle kaudelle on ollut tyypillistä, että kun osutaan, osutaan hyvin. Sitten kun ei osuta, siitä tulee kollektiivinen asia. Niitä 4/28 pelejä on ollut ihan riittävästi, totesi Tupamäki.
Jos oli Larsonin peli maukasta katseltavaa, samaa voi sanoa Duncanista. Duncan (26/4/6 syöttöä) oli etenkin toisella puoliajalla häikäisevän hyvä.
– Itse asiassa Darren oli ensimmäisellä puoliajalla hieman vaisu ottamalla nopeasti kaksi virhettä. Penkillä istuminen antoi lisävoimia toiselle puoliskolle, jolla mies oli erinomainen ja kontrolloi pelin tempoa upeasti, kiitteli Tupamäki tärkeintä pelinappulaansa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomalainen koripallolegenda lopettaa uransa
- Kohukaupan toinen osapuoli debytoi uudessa NBA-seurassaan – vaisua oli
- Lauri Markkanen yhä mystisesti sivussa
- Järkyttävä nöyryytys – LeBron James sai kunnolla turpaansa
- Seagulls murskaavana pudotuspeliavauksessa
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- LeBron Jamesin poika tehoili murskaavassa tappiossa
- Orastava tappioputki – NBA:n kärkijoukkue vaihtui
- Tuukka Kotin ura on ohi – mestari vaihtuu
- Podcast: Aleksi Valavuori yritti saada oman joukkueensa häviämään Korisliigassa – yritys epäonnistui katastrofaalisesti
- LeBron Jamesin poika tehoili murskaavassa tappiossa
- Tuukka Kotin ura on ohi – mestari vaihtuu
- Missä on Lauri Markkanen? – mystinen poissaolo
- Järkyttävä nöyryytys – LeBron James sai kunnolla turpaansa
- Lauri Markkanen yhä mystisesti sivussa
- NBA:ssa yllättävä tulos – kärkisensaatiolle turpaan
- Orastava tappioputki – NBA:n kärkijoukkue vaihtui
- Suomalainen koripallolegenda lopettaa uransa
- Seagulls murskaavana pudotuspeliavauksessa