Perjantain huippukamppailu Kotkassa: ”Fiilis on kaiken kaikkiaan aivan huikea”

KTP esiintyy perjantaina kotiparketillaan ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon, kun sarjavitonen Joensuun Kataja saapuu yrittämään pisteryöstöä.
Vierailijat joutuvat ensimmäisen kohtaamisen tavoin tulemaan toimeen ilman Teemu Rannikkoa, mutta viimeksikin se ylsi Karhuvuoressa jatkoajalle asti.
– Kiva tulla pitkästä aikaa pelaamaan kotiparketille. Itselle kolmen viikon tauko kotipeleistä on aika tuttu tilanne Saksasta, mutta tämän kauden rytmiin tämä on tuntunut todella pitkältä, toteaa KTP:n päävalmentaja Anton Mirolybov kotkalaisten sivuilla.
Sekä KTP (11-1), että Kataja (12-2) ovat viime aikoina olleet kovassa vireessä. Valmentaja Pekka Salminen on saanut Katajan materiaalista tehot irti ja joensuulaiset ovatkin aiempia kausia nimettömämmällä joukkueella vahvasti taistelemassa pudotuspelien
– Kataja saapuu Kotkaan haavoitettuna, mutta valmiina haastamaan kovan kotijoukkueen. Sarjakärki vastassa. Ja vielä niiden kotikentällä, kentällä muuten jossa on upea vierailla. Katsomo tuntee pelin, vierasjoukkue saa hienon kohtelun koko organisaatiolta, toimitsijapöytä on ajan tasalla ja fiilis on kaiken kaikkiaan aivan huikea, Salminen kertoo.
Teemu Rannikko loukkaantui maanantaina harjoituksissa ja Kataja joutuu tulemaan joitakin viikkoja toimeen ilman supertähteään. Huomionarvoista on se, että Rannikon rekordi tällä kaudella on 15-5, kun taas Kataja on hävinnyt kaikki neljä peliään, joissa pelintekijä ei ole pelannut. Rannikko on 14,4 pisteensä lisäksi sarjan ylivoimainen syöttökuningas (8,1). Kun kyseinen taikuri on vielä sarjan tarkin heittäjä niin efektiivisessä heittotarkkuudessa (pelitilanneheitot, joissa kolmoset huomioidaan 1,5-kertaisina), sekä niin sanotussa todellisessa heittotarkkuudessa (huomioidaan kaikki heitot, myös vapaaheitot), niin on selvää, että Katajan rosterissa on tällä hetkellä valtava aukko.
Salmisella on heittää Rannikon stunttaajaksi juuri 500 runkosarjaottelua täyteen saanut Petri Virtanen (9,4/2,2s). 34-vuotias konkari on tällä kaudella aloittanut vain neljästi, juuri ne neljä kertaa, kun Rannikko on ollut pois. Virtanen laittoikin noissa peleissä sukan soimaan 16 pisteen keskiarvolla. Entistä isompaa roolia on tarjolla myös 20-vuotiaalle Marius van Andringalle (5,2p), joka onkin Rannikon ja amerikkalaisten jälkeen ollut eniten Katajan aloituksessa (11).
– Uskon, että meidän nuoret miehet ovat valmiina ottamaan seuraavan askeleen omilla urillaan, useita on jo otettu. Kehitystä on ollut upea seurata, Salminen sanoo.
Mirolybovkin tietää Katajalta löytyvän potentiaalia.
– Todennäköisesti van Andringan ja (Marcel) Mooren on otettava jälleen askeleet eteenpäin. Varsinkin Marius on pystynyt jo nyt näyttämään menneensä isoilla askeleilla eteenpäin, ”Ponttis” taustoittaa.
Kataja-leirissä taas papereihin on piirretty LaMonte Ulmerin sekä Timi Heinosen nimet.
– Merkattuja miehiä kotijoukkueessa on meille monta. Hankalimpina Myyrmäen mies Timi Heinonen, sekä LaMonte Ulmer. Timille ei saa antaa mitään ilmaiseksi, vaan meidän pitää koko ajan olla tarkkana. Ulmer pitää jollain ilveellä pitää pois kolmen sekunnin alueelta, Salminen suunnittelee.
Salminen tietää perjantaisen haasteen olevan iso, mutta luottaa joukkueensa pysäyttävän KTP:n.
– Tämän kauden KTP on kahdella sanalla määriteltynä fyysinen ja nopea. Noihin ominaisuuksiin kun pystymme vastaamaan, eli olemaan kovia korien alla ja lyömään jarrua Kotkan tempopeliin, olemme askeleen lähempänä voittoa, Salminen pohtii.
KTP:ltä on edelleen sivussa pitkäaikaispotilaat Samuli Vanttaja, Aleksi Akpaso ja Jukka Matinen. Loukkaantumisten lisäksi KTP:tä on kiusattu flunssalla, mutta Honka-pelin huilannut Mike Pounds palaa kokoonpanoon. Siipirikkoinen KTP ei alkukauden tapaan painotakaan nyt tempoa.
– Juoksukilpailuun en halua Katajaa vastaan ryhtyä, vaan kyllä heidät pitää pystyä pysäyttämään hyvällä puolustuksella. Tavoitteena on pelata kotikentällä ehjä kokonaisuus, Mirolybov päättää.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui