Kuudenneksi sarjataulukossa noussut Pyrintö kohtaa tiistaina Pyynikillä sijaa alempaa löytyvän Namika Lahden. Kolme ottelua lahtelaisia enemmän pelannut Pyrintö pelaa tiistaina 30. runkosarjaottelunsa. 29 ottelusta Pyrinnön saldona on ollut 14 voittoa ja 15 tappiota (28 pistettä). Yhden voiton vähemmän (13-13) saalistanut Lahti on sarjassa seitsemäntenä 26 pisteellä. Pyrintö on todella tasaisessa sarjassa vain kahden voiton päässä kotiedusta kiinni pitävästä Bisonsista.

Pyrintö ja Namika kohtaavat tiistaina neljännen kerran tällä kaudella. Vierasvoittoa joukkueiden välillä ei ole kuluvalla kaudella vielä nähty, sillä Namika on kellistänyt Pyrinnön kahdesti Lahden Suurhallissa ja Pyrintö pyöritti lahtelaisia puolestaan Pyynikillä. Vaikka voitot on kirjattu Namika Lahdelle 2-1, on Pyrintö kuitenkin niskan päällä keskinäisten otteluiden korierossa (+3). Tämä tarkoittaa sitä, että Pyrinnön voittaessa tiistaina on joukkue automaattisesti Namikaa edellä korieron

Pyrintö esiintyi lauantaina Lapualla ilman Antero Lehtoa ja Osku Heinosta. Heinosta ei nähdä varmuudella tiistain ottelussa, mutta Lehdon palaaminen joukkueen vahvuuteen on hyvin mahdollista. Lehdon pelaaminen ratkeaa ottelun alla.

– Lahti on henkisesti ja pelillisesti todella tasapainoinen ryhmä. Sen puolustus on tilastollisesti sarjan toiseksi parasta, mikä nostaakin sen yhdeksi kevään varteenotettavaksi mitalikandidaatiksi. Joukkue pelaa erittäin kovaa ja kurinalaisesti, eikä anna vastustajalleen mitään ilmaiseksi. Se tietää, mitä asioita pitää ottaa vastustajalta pois ja pysyy hyvin konseptissaan. Yhdellä lauseella sanoen se on yksi Korisliigan tyylikkäimmistä joukkueista, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola kehuu vastustajaa Pyrinnön sivuilla.

– Lahti-ottelut eivät perinteisesti ole mitään korijuhlia, mutta ainakin lajiasiantuntijat osaavat arvostaa sellaisia pelejä, joissa jokaisesta sentistä joutuu taistelemaan ja jossa miehestä otetaan tosissaan mittaa. Meidän on oltava hyökkäyksessä äärimmäisen kurinalaisia. Pallo on saatava liikkeelle ja Lahden puolustukselle on annettava mahdollisuus tehdä virheitä. Niitä harvoin tapahtuu, jos alamme pakottamaan ratkaisua ensimmäisen syötön jälkeen.

– Puolustuksessa meidän on pärjättävä kolmen sekunnin alueella. Lahdella ei ole huippuluokan kaukoheittäjiä, mutta sen sisäpelaajat (Ryan) Wright ja (Vesa) Mäkäläinen on erittäin tehokkaita, mikäli saavat pallon korin lähettyville. Myös ulkopelaajien vahvuudet korostuvat, jos he pääsevät ajamaan vapariviivan läpi tai mikäli päätyraja-ajoissa apupuoli on myöhässä. Kaiken kaikkiaan odotan innolla tätä ottelua, sillä se antaa meille taas vähän osviittaa, mihin suuntaan olemme menossa, Poikola päättää.