Suomalaistunut amerikkalaistähti innolla Susijengiin: ”Tämä on yksi elämäni tärkeimmistä hetkistä”

Ensi syyskuussa kolmansissa peräkkäisissä EM-kisoissa pelaava Susijengi saa mieluisan tulokkaan riveihinsä. Kotoisen Korisliigan korikuninkuuden vuonna 2011 voittanut Jamar Wilson, 31, on saanut Suomen kansalaisuuden ja liittyy kesällä Susijengi-vahvuuteen.
Jo vuonna 2010 julkisesti kansalaisuushaaveestaan puhunut Jamar Wilson on naimisissa Suomen entisen maajoukkuepelaaja Laura Wilsonin (os. Sario) kanssa.
Suomea jo pidemmän aikaa kotipesänään pitänyt Wilson läpäisi viime vuoden lopulla kielikokeen, joka oli viimeinen este kansalaisuuden hakemiselle. Tieto Suomen kansalaisuuden saamisesta tavoitti Wilsonin tiistaina lomamatkalta, jolla hän perheensä kanssa on.
– Tämä on yksi elämäni tärkeimmistä hetkistä lapsen syntymisen ja vaimon tapaamisen lisäksi, kertoi ikionnellinen Wilson Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
– Olen jo pitkään tuntenut itseni suomalaiseksi ja minulle on suuri kunnia, että se on nyt myös virallista. Koripallo on iso osa elämääni, mutta kansalaisuuden saaminen on sitäkin suurempi asia.
Tullessaan pelaamaan Espoon Honkaan vuonna 2010 Wilson kertoi julkisesti kansalaisuushaaveistaan. Wilsonin sisällä sinivalkoinen liekki palaa entistäkin voimakkaammin.
– Suomalaiset työskentelevät kovaa, osaavat pitää hauskaa, ovat rehellisiä, kohtelevat ihmisiä kunnioituksella. Sellaisena pidän myös itseäni. Nautin suomalaiseen tapaan rauhasta, mökistä ja saunasta. Rakastan kaikkea Suomessa… paitsi mämmiä, Wilson naurahtaa.
Mahdollisuutta päästä edustamaan Suomea ja Susijengiä Wilson pitää sydämenasiana.
– Pelkkä kutsu on minulle suuri kunnia ja saavutus. Olen saanut harjoitella maajoukkuepelaajien kanssa kesäisin. Maajoukkueessa on nöyriä, hienoja ihmisiä, joiden kanssa on hauskaa. Mahdollisuus päästä edustamaan ja kenties auttamaan joukkuetta sekä Suomea ovat minulle erittäin tärkeitä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista