Suomen haastajamaajoukkue kukisti Viron

Suomen haastajamaajoukkue aloitti kesän koitokset ryminällä, kun suomalaiset pöllyttivät kotiluolassaan Kisakallion Susi Training Centerissä Viroa 97-69 (41-30). Suomen puolustus tukahdutti virolaishyökkäykset läpi ottelun ja suomalaiset juoksivat vastustajaltaan jalat alta lopullisesti kolmannella neljänneksellä.
Ensimmäisellä puoliajalla Suomi keräsi kaksinumeroisen johdon jo pelkästään raastavalla puolustuksellaan, vaikka hyökkäyspeli, erityisesti kaaren takaa, kangerteli. Puoliajan jälkeen puolustuksen lisäksi myös hyökkäys loksahti rattailleen.
Valkopaidat työnsivät palloa ja hyökkäsivät kohti koria aktiivisemmin, mikä taas johti laadukkaampiin heittopaikkoihin ja lukuisiin vapaaheittoihin. Ottelu oli käytännössä taputeltu viimeistään kolmannen neljänneksen lopussa, kun suomalaisjohto kasvoi jo yli kahdenkymmenen pisteen.
– Hyvä ensimmäinen peli. Lähdimme hakemaan yksinkertaisia asioita, kuten puolustuksen intensiteettiä ja oman miehen voittamista. Ne toimivat hyvin ja sen kertoo jo pelkästään Viron alhainen pistemäärä, päävalmentaja Ari Tammivaara kommentoi Suomen Koripalloliiton verkkosivuilla.
Kakkoset erinomaisella tarkkuudella (65,1%) nakuttaneen Suomen pistenikkareihin kuuluivat Alex Murphy (23/5), Carl Lindbom (20/8), Joonas Cavén (16/6) ja Topias Palmi (10/4/3 syöttöä/3 riistoa).
Virolta kaksinumeroisiin pistelukemiin ylsivät vain Martin Jurtom (12/5) ja Heivo Parrol (10/3).
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys